perjantai 30. marraskuuta 2012

Se kutkuttava postaus

Tässä se nyt tulee. Kyseessähän on siis ensimmäinen tilaukseni Crazy Factorilta. Ja arvaatka kuinka paljon tälläinen kasa koruja maksoikaan? No sehän maksoi 21.91€ ja postikulut olivat ilmaiset! Normaalistihan postikulut ovat 5 euroa, mutta ne olivat nytten ilmaiset.
Tilasin nämä lauantaina ja korutkin oli maksettu samana päivänä. Tilaus lähti maanantaina ja tuli postilaatikkoon oli tullut jo torstaina. Joten nopiaa oli toimitus. Ja kuvassa näkyy koko kasa, lukuunottamatta korviksia.
Tilasin 4 hevosenkenkäkorua ja yhden kierrekorun rustolävistykseen. En olekaan maininnut aikaisemmin, että minulta löytyy rustolävistys :p. Kaikki tapit olivat hinnaltaan alle 0.80€.
Ja muutaman venytyskorunkin tilasin, en aio kyllä venyttää korviani yli 3 millin. Harmikseni kahden tuollaisen vihreän tilalta tuli vain yksi vihreä. Hintaa näillä oli jtn 0.70€.
Ja siskolleni korviksia. Nuo nopat maksoi 0.80€ ja muut olivat kuitenkin alle 2€.
Ja tottakai rustoon oli saatava kartioita ja piikkijuttuja. Nämäkin maksovat alle 0.50€ kipaleelta.
Ja lopuksi lisää palloja rustokoruun ja noppa tietysti :). Nämäkin oli alle 0.50€ luokkaa, paitsi tuo kivellä varustettu koru oli muistaakseni 0.70€.
Yhteensummattuna Crazy Factor on luotettava paikka ja tilaukset tulee nopeasti. Joskus kuitenkin käy niin, että tulee vääriä tuotteita tai joku tuote puuttuu, kuten minun kohdallani. Suosittelen tilaamaan sieltä! Plussaa myös helpoista sivuista, sekä myös suomenkielisistä teksteistä, lukuunottamatta maksua Visalla jossa ei ollut suomalaista ohjeistusta. Maksuvaihtoehtoja on monia, pankkisiirrossa kuitenkin saattaa kestää, joten Visalla tilattuna tulee nopeiten tilaus. Visalla tilatessasi sinulla tulee olla verkkopankkitunnukset.

torstai 29. marraskuuta 2012

Tomorrow

Huomenna on luvassa kutkuttavan jännittävä postaus, sillä en aio kertoa mitä on huomenna luvassa. Tai no en tiedä onko se kovin kutkuttava. Mutta sen verran voin kertoa, että kyseessä on tuossa muutama päivä sitten tilaamani jutut ;). Huomiseen! Ps. Ei oo taaskaan mitään postattavaa.

tiistai 27. marraskuuta 2012

He is perfect to me

Ensinnäkin kiitos kaikille, jotka vastasitte tuohon palkissa olleeseen kyselyyn. Ihan turhaahan en tuota kyselyä tehnyt, sillä ajattelin blogin 1-vuotisarvonnan takia kysellä. Jotkut ovat ehkä huomanneetkin, että blogini täyttää pian vuoden ja sen kunniaksi järjestetään arvonta. Sopivin arvontaan ilmoittautumisaika oli mielestänne 2 viikkoa, joten se tulee ajaksi. Ja olenkin myös katsellut arvonnan palkintojakin. ;)

Nyt mulla ei ole oikein mitään esiteltävää, kyllä olen ollut tylsä meikin suhteen ja en ole ostanut perjantain jälkeen ollenkaan meikkejä tai kosmetiikkaa (ihan hyvä vaan). Meikkien ja kosmetiikan saralla on pari loppuvaa; kosteusvoide, meikkivoide ja meikinpoistoaine ovat loppusuoralla päin, tosin tuota meikinpoistoainetta on jäljellä ihan liikaakin.

Ja saatte tänään vain tälläisen tyhmän mietintäpostauksen, sillä ideat ovat niin hukassa. Tosin kyllä ideoita myöhemmäksi on, mutta nytten ne ovat lopussa. Ja voisin sen verran paljastaa tuosta arvonnasta. Arvon siis kaksi pientä palkintopakettia, toinen on pääpalkinto ja toinen on lohdutuspalkinto. Ja ainut ehtohan on vain arvontaan osallistumiseksi, se että on rekisteröinyt bloggeriin, joten anonyymit eivät pääse osallistumaan. Ei siis tarvitse olla blogini lukija, sillä en halua vain arvonnan takia lukijoita.

Meikkitutorialit on harkinnassa = en ole edes aloittanut enkä tiedä koska aloitan, joten niitä saa kyllä odottaa. Mitään monimutkaistahan en osaa tehdä, mutta sellaisia simppelejä juttuja voisin laitella. Ja en ole vielä ihan sinut tuon kameran kanssa, joka tarkoittaa puolen tunnin kiroamista sekä kuvien räpsimistä, joista ehkä onnistuu pari kuvaa tai sitten mikään kuva ei onnistu. No mutta nyt pistän mietintämyssyn päähän ja mietin kovasti.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Väriä päähän

Ja olihan taas aika värjäillä siskon hiuksiakin. Värinä tällä kertaa Live Color XXL ja sävynä 50 Hot Cinnamon, joka oli tuossa kesällä tarjouksessa Robinhoodissa. Ja tuttuun tapaan hiuksiin upposi kaksi pakettia väriä.
Juuri kasvua oli kerennyt tulla jo jonkin verran. Hiukset näyttävät hiukan punaisemmilta mitä olikaan oikeasti.
Ja kamalaksi oli väri haalistunyt hiusten pituuksilta. Onneksi oli vielä värejä kotona jäljellä.
Ja tadaa! Juurikasvu on poissa ja hiuksissa on taas tumma väri. Hiusväri oli kerennyt mennä jo vähän huonoksi, mutta kun sitä hieroi käsissä niin se oli paljon tasaisempi. Ja värihän oli oranssi käsillä hierottaessa, mutta lopputulos oli noinkin tumma.
Tuli kyllä hieman tummemmat mitä paketissa olikaan, mutta se ei haittaa ollenkaan.
Olipas taas paljon tekstiä, mutta ei voi mitään. Nyt vielä yksi kysymys teille. Kun nuo siskoni hiukset ovat tuollaiset pörheän kuivat, niin mikä niihin auttaisi? Onko mitään sellaista ainetta, joka tekisi hiuksista ei niin pörheät.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Anttilan löytötori

Mä en voi vain tajuta, miten onnistuinkaan saamaan tuosta meikkivoiteesta niin hyvän kuvan. En olekaan saanut näin tarkkoja kuvia uudella Nikonilla otettua, tai ei se ihan uusi enää ole. Ja vastapainoksi yhdelle tarkalle kuvalle tuli 2 muuta epäonnistunutta.

No kuvien tarkkuus ei ole pääpointti. Vaan se, että meikkivoidekokeiluni jatkuvat taas, kun tuo Matte Mousse alkaa huutaa jo tyhjyyttään pian. Anttilasta ostin muutamia alejuttuja. Yksi niistä oli tämä Max Factorin Second Skin Foundation- meikkivoide. Sävy on 045 Warm Almond, vaaleinta sävyä ei ollut joten nappasin toisiksi vaaleamman siinä toivossa että sekoittaa sitä jonkun muun kanssa. Hintaa oli tällä 5 euroa.

Aika hassua, katoin Sokoksella ihan samaa meikkivoidetta. Siellä oli joku Max Factorin edustaja haukkana tyrkyttämässä mulle jotain, vaikka sanoin että katselen. Melkein jo kiikutin samaisen meikkivoiteen kassalle, mutta en kiikuttanut sillä se oli mielestäni kallis. 11.70€ olisi tämä maksanut Sokoksella, normaalihinta näytti olevan 19€ ja jotain senttejä. Hyvä etten ostanut tätä Sokokselta!
Max Factor Second Skin Foundation, 5€ Anttila
Ja löytötorilla oli muutamia Mavalan kynsilakkasävyjä kahdella eurolla. Siskoni himoitsi tuota 183 Pistachio sävyä keväällä sen ilmestyessä, mutta mielsi sen liian kalliiksi. Odottaminen kannatti, sillä hintakin oli tippunut alle puoleen. Heräteostoksena ostin tuon oikeanpuoleisen kiiltävän lilan 174 Purple Sensationin. Olisihan siellä ollut muuta sävyjä, mutta mun mielestä niistä oli jo vastaavat sävyt itselläni.
Mavala- kynsilakat, 183 Pistachio ja 174 Purple Sensation, 2€/kpl Anttila
Ja pienenä heräteostoksena lähti vielä Isadoran Glitter Eyeliner, sävy 31 Silver. Hintaa oli jäljellä enää 2 euroa. Ihastelin tätä jo muutama viikko aikaisemmin, mutta hintaa taisi olla vielä jäljellä yli viisi euroa joten en ostanut. Ja kuten olette varmaan jo huomanneet, jos tuotteen hinta tippuu vain muutamaan euroon niin ostan sen lähes miettimättä ollenkaan.
Isadora Glitter Eyeliner, 31 Silver, 2€ Anttila

perjantai 23. marraskuuta 2012

Esittelyssä: We Care Icon Magnetic Lips

Etsitkö halpaa nudehuulipunaa? Tässä olisi nyt yksi vaihtoehto! Sokoksella myytävästä We Care Icon- merkiltä löytyy huulipunia, jotka maksavat 6.90€. Joskus niitä saattaa löytääkkin sieltä hintaan 2.90€ tai 3€. En muista onko tämä huulipuna näkynyt kertaakaan blogissani, mutta nyt päätin esitellä sen teille. Tämähän on maksanut tuon halvimman hinnan verran, joten kallis ostos ei ole kyseessä.

Kyseessä on We Care Iconin Magnetics Lips- huulipuna, sävy 1 Natural Beige. Hylsyssä lukee, että tämä on kosteuttava ylläpitävä huulipuna. En tiedä kosteudesta, mutta päivän aikana huulet hieman kuivuvat ja alkavat kuoriutua. Huulipuna ei kestä ihan syömistä moitteettomasti, mutta onkos se ihme tälläisellä syöjällä joka syö kotona ollessaan kuin koira. Puna ei yllätyksekseni haise niin huulipunamaiselle, tuoksu on mutta se ei ole inhottava. Sitä voi levittää suoraan puikosta, mutta aivan varomaton ei kuitenkaan kannata olla. Huulipuna kuitenkin alkaa paakkuuntua jossain vaiheessa kököiksi huulille, joten kannattaa aina pyyhkiä vanha kerros pois ja sitten laittaa vasta uusi kerros. Mielestäni hinta-laatusuhde on kohdallaan, voisin ostaakin jonkin muun sävynkin muttei silloin ollut jäljellä mitään kiinnostavia.

Ja in action kuva taas. Oli pakko blurrata näppyjä pois kun tuo kuva näyttti aluksi niin hirveältä. Lopputulos ei näytä ihan huulettomalta kuitenkaan ja paljon parempi vaihtoehto tämä on kuin se peitepuikko.

torstai 22. marraskuuta 2012

Music top 5 now!

Mun piti tehä tänään huulipunapostaus, mutta mua sattuikin laiskottamaan niin paljon etten kertakaikkiaan jaksanut sellaista väsätä, vaikka kuvatkin ja puolet tekstistä oli valmiina. Musapostaus luvassa, eli nyt sellaista jota oon kuunnellu tässä viime päivinä paljon. Ja kyllä, kuuntelen oikeastikin paljon hyvin tämän kaltaista musiikkia.
Bullet For My Valentine
Your Betrayal

Breaking Benjamin
Topless

Within Temptation
In The Middle Of The Night

In Flames
My Sweet Shadow

Disturbed
The  Night
And enjoy the music! :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Esittelyssä: Clinique Chubby Stick

Ja nyt esittelyssä lauantaina ostamani Cliniquen sävyttävä huulivoide. Vai voisiko kutsua huulipunavoiteeksi? No eniveis, mun mielestä tälle on valittu jännä nimi Chubby Stick. Mieleeni tulee nimestä ensimmäiseksi Hubba Bubba, se makupurkka. Selailin blogeja ja useimmissa oli tämän hinnaksi Suomessa ilmoitettu 22 euroa. En edes kuluta kosmetiikkaan sitä summaa kuukaudessa, joten miksi sijoittaisin sitten tähän. No nyt ei kuitenkaan pohdita tämän hintaa, vaan sitä mitä tämä tekee.
Puikko näyttää paksulta värikynältä. Itse punaa on todella vähän, punalla ei ole pituutta edes kahta senttiäkään. Puikossa on kierremekanismi, jota kiertemällä punaa tulee enemmän esiin. Tuoksusta sitten, tässä on todella huulipunamainen haju. Koostumus ei ole yhtä kuiva kuin huulipunissa, ja levittyy huulille hyvin puikosta. Lopputulos on kosteutetun näköinen, huulten kuivuminen saattaa näkyä illalla, varsinkin jos on lisäillyt päivän aikana. Testasin myös siistillä syömisellä ja vähän sotkuisella syömisellä. Siistillä syömisellä ei välttämättä joudu siistimään ollenkaan, mutta sotkuisella syömisellä joutuu parantelemaan mutta puna ei ole lähtenyt kokonaan pois. Tuntuu todella huulipunamaiselta huulilla, mutta kosteuttaa kyllä hieman.

Ja kyllä on vaikea kuvattavakin. Tarkin kuva mitä löytyy :<
Ja huulilla. Sävyhän on siis se 04 Mega Melon. Tuo sävyhän on vain hiukan tummuutta tuova ja siinä on pieniä kimallehileitä. Ei ole ainakaan liian outo sävy minulle, sillä en osaa ihmisten ilmoilla käyttää todella erottuvaa huulimeikkiä, ainakaan koulussa. Ei ole tarkkaa levitetty, sillä kotonahan olin eikä tarvinut näyttäytyä ihmisten ilmoilla :D. Oli muuten yllättävän vaikeaa kuvata huulia ilman peiliä. Joko oli kuvannu nenää taikka sitten kuva oli todella epätarkka.

Ja huomatkaa, ensimmäinen huulikuva blogissani!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kurkkaus kalliimman meikkivarastoni puolelle

Tänäänpä kurkataankin nyt hieman hintavampien meikkieni puolelle. Nyt jos lähdetään siitä, että vuosi sitten kun aloitin blogiani, en omistanut yhtään kalliimman puolen meikkiä. Kallein merkki taisi olla Maybelline, sillä L'orealiakaan ei muistaakseni löytynyt. Kehitystä vuodessa on tullut 9 tuotteen verran, huomioikaa se etten ole maksanut mistään kalliimman puolen tuotteesta täyttä hintaa. Älkää huoliko rakkaat lukijat, sillä en ole suinkaan hylkäämässä halpoja meikkejä, vaikka näitä sitten välillä saattaa näkyä blogissa. En näe mitään syytä epäillä, etteikö halvalla saisi hyvää.

Kuten eilennä lueskelinkin jostain blogista hiusöljyistä, bloggaaja oli huomannut, että kahden saman merkin mutta eri sarjan tuotteissa on sama inci-lista ja vieläpä samassa järjestyksessä. Bloggaaja oli tunnistanut kalliimman tuotteen samaksi kuin sarjan halvempi tuote. Onko tuossakin voimassa se, että halpa on täyttä sontaa ja kalliimpi parempaa? Mielestäni ei. Lueskelin myös kommentteja kyseisestä postauksesta, kommenteissa oli mainittu että Lancômen meikkivoiteet on lähes samaa kuin L'orealin. Onko tuossakin se Lancômen tuote parempi kuin se L'orealin? Mielestäni ei. Onko joku muu samaa mieltä asiasta kanssani?
Mutta takaisin meikkivarastoni kalliimpien tuotteiden puoleen. Make Up Store ja M.A.C olivat ensimmäisiä kalliimpia meikkituotteita minulla, sitten mukaan tuli YSL ja Clinique. Kuvasta puuttuu kaksi Make Up Storen luomiväriä sekä Kanebon ripsari. Pari kysymystä kuitenkin vainoavat vielä minua. Ostaisinko näitä sillä hinnalla millä näitä myydään tai edes puoleen hintaakaan? Ovatko nämä sitten pareampi kuin ne halvemmat tuotteet? Toki pakkaus on jotain muuta luokkaa kuin halvemmassa, mutta haluanko sitten ostaa kaikenmaailman designerien suunnittelemia pakkauksia ostaa joissa on tähtitieteellinen hinta. Hinta ei ole kuitenkaan ihan tähtitieteellinen, mutta lompakolleni se on suuri lovi. Ostan mieluummin kymmenen halpaa kuin yhden kalliin. Nyt mielipiteitä kaikki kehiin asiasta :)!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Free and man

Ja nähtävästi siis 6 kilometrin pyöräily kirppikselle kannatti, sillä löysin Freemanin Facial Detoxifying Mask Chocolate&Strawberry- syväpuhdistavan naamion kahdella ja puolella eurolla. Tuoksuttelinkin tätä kaupassa joku kuukausi sitten, mutten raaskinut ostaa. Ah, mikä tuoksu!
Freeman Facial Detoxifying Mask, 2.50€ kirppari
Ja nyt sitten siihen lempparilöytöön. 2 Cliniquen tuotetta eurolla! Löytyi siis Cliniquen Chubby Stick- sävyttävä huulivoide, jota ihastelin Ostolakko- blogissa vähän aikaa sitten, sävynä 04 Mega Melon. Ja toinen oli Cliniquen Quick Eyes Cream Shadow- voidemainen luomiväri sävynä 05 Rock Violet. Nämä onkin muuten mun ekat Cliniquen tuotteet, saa nähä mitä tykkään.
Clinique Chubby Stick- sävyttävä huulivoide ja Clinique Quick Eyes Cream
Shadow, 1€ kirppari

perjantai 16. marraskuuta 2012

Esittelyssä: YSL Ombres Duolumières Eye Shadow

Ja tänään lisää luomiväripainoitteista linjaa. Vuorossa on muutama viikko sitten ostettu Yves Saint Laurentin Ombres Duolumières- luomiväriduo, paletti sävyssä 33. Tämä on se luomiväriduo, jossa on kultainen yksinkertainen kansi. Ja hintaakin taitaa löytyä ihan kivasti jos uutta haluaa ostaa. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että miksi pitää maksaa maltaita luomiväristä. Ei tämä niin erikoinen ole kuitenkaan, että maksaisin 40€, saatikaan 20€.

YSL on minulle entuudestaan tunnettu merkki, mutten kuitenkaan ole käyttänyt koskaan kyseisen merkin tuotteita. Joten ihan mielelläänkin halusin kokeilla tätä palettia. Ylempi hopea sävy on lähinnä vain kimallusta, alempa ruskea sävy on hiukan lilaan taittuva kimalluksella. Kimallus sopii kuitenkin ihan hyvin mielestäni arkimeikkiin, sillä se ei ole kuitenkaan niin kovin voimakas. Pysyvyys on minun huonolla pohjustuksella kuitenkin hyvä, nimittäin ei ole kadonnut 4 tunnissa pois, ja 6 tunnissa näyttää korjailua kaipaavalta hieman.

Miksi en ole aivan vakuuttunut? No kun halvemmilla paleteilla saa lähes samanlaista jälkeä ja on kiva käyttää rahaa muuhunkin kuin meikkeihin. Toki jos on rahaa niin sitte, mutta kun ei ole. Ja 4 euroa suostuin maksaamaan tästä monen kympin duosta.
Olen kuitenkin vakuuttunut jonkin verran, mutta miksi? Luomiväri ei kasaannu samalla tavalla silmäluomiin, kuten aiemmat kokeilemani luomivärit. Tiedätte varmaan sen, kun luomiväri katoaa luomelle sellaisiksi kököiksi. Kyllä tämäkin myös katoaa, mutta ei niin isoiksi möykyiksi, pieniä möykkyjä kyllä joskus löytyy.

Alempana taas käytännössä. Laitoin tuota ruskeaa sävyä liikkuvalle luomelle ja tuota ylempää hopeaa sitten häivyttämään tuota ruskeaa.

torstai 15. marraskuuta 2012

Haaste

This little award is all about  discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised. 1. Each person tagged must post 11 things about themselves. 2. They must also answer the 11 questions the ´tagger´ has set for them. 3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag. 4. They must choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post. 5. These luckily bloggers must then be told. 6. There´s not tag backs.

Kiitos Dreamerille haasteesta! Jokaisen haasteen saaneen pitää kertoa 11 asiaa itsestään, vastata sen jälkeen yhteentoista kysymykseen jotka on saanut haasteen antajalta, keksiä uudet 11 kysymystä ja haastaa 11 uutta bloggaaja tähän haasteeseen, ja ilmoittaa näille uusille haastetuille haasteesta heidän omissa blogeissaan. Haasteen saa antaa vain niille bloggaajille joilla on alle 200 lukijaa - haastajaa ei saa haastaa uudelleen.


11 asiaa itsestäni


- Rakastan hamstrata meikkejä ja kosmetiikkaa, sen takia huoneeni on aivan täynnä kaikenmaailman purnukkaa :D
- Mun meikkituotteet kuluvat tosi hitaasti vaikka käyttäisin niitä paljonkin, vaikka kyllästynkin nopeasti samojen tuotteiden käyttöön
- Haluan kielilävistyksen, vaikka pelkäänkin sitä kipua sekä turvotusta
- Haluan jonkinlaisen tatuoinnin tulevaisuudessa, sellaisen pienen ja huomaamattoman
- Mulla on kissa ja hyvin hupsu sellainen :D
- Olen oikeasti vaaleahiuksinen, mutta värjäilen hiuksiani tummammaksi
- Käyn lukioo ja amista samaan aikaan, eli mulla on kaksoistutkinto/kolmoistutkinto
- Haluaisin oppia pukeutumaan erilaisempiin vaatteisiin, sillä käytän trikoopaitoja ja farkkuja yleensä
- Mulla on silmälasit
- Käyn aina ensimmäisenä katsomassa kaupassa kosmetiikkapuolen tarjouskorit :D
- Mulla ei ole ollut hiuksissa melkein koskaan kaksihaaraisia. Pari kertaa on tullu tarkan etsinnän avulla löydettyy yks mutta ei kuitenkaan enempää

1. Pahin pelkosi?

 - Mä en oikein tiedä. Pelkään milloin mitäkin, joskus etten saa työpaikkaa koskaan tai en valmistu ikinä.

2. Miksi bloggaat?

 - Mun mielestä on kiva tietää ainakin, että kuinka paljon kuluttaa meikkeihin ja kosmetiikkaan rahaa sekä kuinka paljon sitä kuluu. Joten blogi on oiva tälläiseen. Ja itsekin googlettelen joidenkin tuotteiden hintoja ja ostopaikkoja, joten on mukavaa tarjota muillekin näitä tietoja

3. Paras muisto lapsuudesta?

 - En mä muista vaan nyt äkkiseltään mitään

4. Kauhu vai komedia?

 - Kummatkin.

5. Lempibiisi tällä hetkellä - miksi?

 - Disturbed - Down with the sickness, koska mä rakastuin tähän uudelleen kun kuuntelin pitkästä aikaa ja muutenkin Disturbed♥


6. Paras ja huonoin puoli itsessäsi?

 - Paras:
   Huonoin: En pysty keskittymään enkä saa mitään aikaiseksi vaikka tiedän että pitäisi jotain tehdä.

7. Oletko optimisti vai pessimisti?

 - Taidan olla pessimisti, ainakin koulun suhteen. Optimisti olen taas jossakin asioissa. Joten kumpaakin. Pyrin ainakin olemaan kavereille kannustava ja optimistinen.

8. Seuraatko politiikkaa?

 - En. Kuitenkin minua ärsyttää puheet siitä kuinka Perussuomalaiset ovat juntteja ja pilaavat Suomen maineen. Vaikken välitä kaikkien Perussuomalaisten jäsenten henkilökohtaisista mielipiteistä, niin silti ne ovat kuitenkin enemmän useimpien suomalaisten puolella kuin muut puolueet. Vai mitä mieltä olet kun Suomeen otetaan maahanmuuttajia niin paljon ja he saavat sitten tukia helvetisti, mutta kun olet keskivertoperheestä ja haet opintotukeakin niin et saa mitään. 
Ja samaan aikaan kun otetaan lisää porukkaa ulkomailta, niin Suomessa on työttömiä ja syrjäytyneitä. Monet suomalaisnuoret on jäänny ilman koulutuspaikkaa, mutta kouluissa notkuu sitten maahanmuuttaja porukkaa ja silti niistä jotkut jättävät vielä koulun keskenkin. Ja kun ulkomailta haetaan työntekijöitä, vastataan suomalaisille että ei kelpaa suomalaisille nämä työt ja ei ole edes haettukaan suomalaisia työntekijöitä! Ja siihen Timo Soinin ahdasmieliseen aborttijuttuun, niin eihän yksi ihminen edes voi päättää tuollaista.

9. Millainen on ihannekumppanisi?

 - Ihannekumppanini on mukava, huomaavainen, rakastava ja osaa kuitenkin pitää oman päänsä. Ulkonäön on tietty olla siedättävä, olisihan se kamalaa valehdella kumppanille että pitää häntä hyvännäköisenä vaikkei oikeasti asia ole edes näin. Sellainen, joka kelpaisi mulle omana itsenään. En myöskään pidä takertuvista.

10. Feta vai mozzarella?

 - FETA! Ja varsinkin öljykastikkeessa.

11. Oletko tyytyväinen blogiisi?

 - Olen ihan suhteellisen tyytyväinen. Huonot kuvat harmittavat minua suuresti, vaikka yritänkin kovasti niitä parantamaan. Ja välilläkin harmittaa, kun juttua ei tule sitten ollenkaan vaikka kuinka miettisi pään puhki.

En ala ketään erikseen haastamaan, joten haastan teidät kaikki, joilla on blogi ja alle 200 lukijaa.


Kysymykset teille:


1. Jos voittaisit lotossa miljoonan, mitä tekisit niillä rahoilla?

2. Voisitko ryhtyä yrittäjäksi? Miksi/ miksi et?
3. Meikkaatko usein? Miksi/ miksi et?
4. Minkä väriset hiukset sinulla on olleet?
5. Montako kynsilakkaa omistat?
6. Mitä selainta käytät? Miksi?
7. Mitä inhoat?
8. Muuttaisitko elämääsi jollain tavalla? Miten?
9. Menisitkö kauneusleikkaukseen, jos saisit rahaa siitä?
10. Mitä arvostat toisessa ihmisessä?
11. Miten kuvailisit blogiasi?

maanantai 12. marraskuuta 2012

Esittelyssä: Rimmel Glam' Eyes Quad Eye Shadow

Tämän Rimmelin Glam' Eyes Quad- luomivärin ostin joskus aikoja sitten, mutta jostain syystä ei ole tänne vielä päässyt esittelyyn kertaakaan. Paletin sävyn nimi on 021 State Of Grace, josta löytyy hopea, vaaleansinen, violetti ja hiukan tummempi vaaleansininen. Mielestäni paletin suunnittelu on varsin onnistunut ulkonäöllisesti, sillä juuri tuota 3. ja 4. väriä tarvitsee hiukan vähemmän kuin 1. ja 2.
Ja tietenkin kädelle swatchattuna, pohjustukseksi laitoin Lumenen Crystal Radiance- meikinpohjustusvoidetta. Ja syy miksi tämä ei ole aikaisemmin on se, että missä on paletin värien pigmenttisyys. Värejä saa aika hirmusti kerrostaa ja silti ei ole väriä edes oikein nimeksikään. Ja en ole käyttänytkään tuota palettia juuri kuin 3 kertaa, sillä koen tämän paletin hankalaksi. Toivoisin parempaa pigmenttiä. Värit ovat kuitenkin loistavat, mutta on niitä parempi laatusempiakin olemassa.
Ja "in-action" kuva vielä loppuun. Keskelle laitoin tuota 1. vaaleansinistä, sisä-ja ulkonurkkaan tuota 2. tummempaa vaaleansinistä ja 4. violettiä ihan ulkonurkkaan vähäsen. 3. sävyä laitoin melkein kulmaluulle, hiukan häivyttämään tuota rajaa.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Gone forever

Taas loppuneita pitkäästää aiikaaa.  Blistexin Sensitive- huulivoide pääsi loppuunsa muutama päivä sitten ahkeralla kuukauden käytöllä. Sensitive huulivoide on saanut Allergia- ja Astmaliiton tunnuksen. Sisältää luonnollisia raaka-aineita, kuten kaakaovoi ja sheavoi, joiden luvataan kosteuttavan ja antioksidanttien hoitavan huulia. Ei sisällä hajusteita, makuaineita tai muita ärsyttäviä aineita. Miedon koostumuksen luvataan sopivan päivittäiseen käyttöön ja myös perheen pienimmille.

Luulin että huulirasva olisi ruskeaa kun se sisältää kaakaovoita :D, mutta ei se ollutkaan. Olikin siis kyseessä väritön huulirasva, ei ollut valkoinen kuten Labellon normaalit. Haisee todella miedosti jollekin, saa haistella läheltä. Rasva levittyy puikosta hyvin huulille, välillä oli kuitenkin kökköongelmia kun puikosta irtosi ainetta köntteinä huulille. Kosteuttaa todella hyvin, perushuulirasva. Ei ärsytä kuitenkaan huulia eikä tuo väriä. Voisin ostaa uudelleen ja suosittelen muillekin.
Ja naamanpuhdistusainevaraston tyhjennysurakka jatkui Nivea Visage Aqua Sensation- puhdistusgeelin loppumisella. Aqua Sensation on tarkoitettu normaalille tai sekaiholle käytettäväksi puhdistusgeeliksi. Se sisältää Hydra IQ-ainesosaa ja kurkku-uutetta. Geelin luvataan puhdistavan hellästi mutta tehokkaasti, poistavan meikin ja epäpuhtaudet ja säilyttävän ihon luonnollisen kosteustasapainon.Tuloksena luvataan olevan raikas, kosteuttu ja heleä iho.

Tuoksu oli raikas, hiukan kurkkumainen, mutta ei kovin vahva. Geelin seassa on pieniä valkoisia rakeita, jotka hajoavat levittäessä helposti ja kosteuttavat ihoa. Pakkaus on mielestäni epäkäytönnöllinen, sillä siinä ei ole korkkia eikä sitä ole tarkoitettu puristettavaksi purkin perusteella. Geeliä jää vielä purkkiin ehkä yhteen käyttökertaan, mutta sitä ei saa sieltä pois kuin leikkaamalla pakkauksen kahtia. Levitin tätä sillä CleanPodilla. Alkoi kirvelemään sillä aikaa kun pesin CleanPodia ja oli pakko pestä heti pois. Vaahtoaa jonkin verran, onneksi ei hirveästi sillä en tykkää vaahtoavasta naamasta. Yllätyin kosteutustehoista, nimittäin ei oli tarvinut kosteusvoidetta ollenkaan tämän käytön jälkeen. Pesee puhtaaksi, mutta ei natisevan puhtaaksi vaan ihanan kosteutetuksi. Riittoisaa, kesti lotrauksellani kuukausia. Voisin ostaa tätä uudelleen, ja suosittelen tätä muillekin.
Fresh'n Soft Classic- meikinpoistoliinat loppuivat muutama päivä sitten. Kamomillauutteen ja E-vitamiinin luvataan rauhoittavan hoitavan ja kosteuttavan ihoa.

Haju oli suht voimakas ja aivan kamala, en tykkää yhtään kamomillan hajusta. Liinat olivat sopivan kosteita ja puhdistivat hyvin, eikä olleet karhean tuntuisia vaan sileitä. Ei jättänyt inhottavaa tunnetta kasvoille, joten ei tarvinut heti huuhtasta naamaa. Voisin pientä miinusta antaa kuitenkin, että näitä ei saa tietääkseni muualta kuin Anttiloista. Voisin ostaa uudelleen, sillä olivat niin loistavia hajusta huolimatta ja halpojakin.
Schwarzkopfin Gliss Hair Repair- sarjan Total Repair Shampoo loppui jo jokunen viikko sitten. Total Repairin kerrotaan sisältävän 19 aktiivista ainesosaa, jotka syvähoitavat hiuksia latistamatta. Sen luvataan vähentää hiusten kulumista ja tekevän niistä kestävät ja terveen kiiltävät.

Tuoksu oli hieman pistävä, mutta ei kuitenkaan kovin voimakas ja pahalta haiseva. Shamppoo oli juoksevaa ja väriltään kimaltelevaa hennosti hopeista. Vaahtosi ihan tarpeeksi ja puhdisti hyvin. Mielestäni on enemmän syväputsaava kuin korjaava, sillä hiukset olivat aika kuivat pesun jälkeen, tiedä että johtuuko siitä että olen totuttanut ne öljyille. Perushyvä shamppoo, voisin uudelleenkin käyttää tätä.
Yksi Yves Rocherin tuote loppui myös. Yves Rocherin Pure Calmille Mild Peeling- kuorinta-aine kasvoille lupaa raikkaan bambun pihkaa sisältävän kuorinta-aineen poistavan epäpuhtaudet ja kuolleen ihon hellävaraisesti.

Sisältö on eksoottinen, niin on myös tuoksukin. Ei millään hyvällä tavalla kuitenkaan. Aivan kamala tuoksu, mutta se ei kuitenkaan estä käyttöä. Kuorinnan rakeet ovat niin pieniä ja hellävaraisia, etten oikein pitänyt kuorinnasta juuri niiden takia. Parempia varmasti löytyykin. Riittoisaa tämä oli, sillä kesti monta kuukautta, vaikka lotrasin kamalasti. Väriltään oli hennosti vihreä ja kuorinta oli suht juoksevaa. Enemmän herkälle iholle sopivampi, joten en osta uudelleen. Suosittelen herkälle iholle.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Arvostelussa: Elite Tapis Rouge

Huomasin, että joku oli googlettanut blogiini tuon Elite Tapis Rougen, joten päätin tehdä siitä tälläisen arvostelun. Mulla ei satu juuri olemaan mukana sitä pakkausta, joten en muista ripsarin lupauksia, mutta eipä se haittaakaan. Eliteä olen nähnyt myytävän Anttiloissa, mutta löysin myös sitä kerran Citymarketistakin. Elite on Rimmelin hintaluokkaa, jolla on meikkituotteita sekä myös meikkisiveltimiä. Merkiltä löytyy ripsareita, puutereita, meikinpohjustusvoiteita ym. Kynsilakkoja ei muistaakseni ole, ainakaan vielä.

Ensin hiukan mielipidettä merkistä. Ensimmäisen kerran kuullessani, että Eliteä aletaan myymään Anttiloissa, olin erittäin kiinnostunut uudesta halvasta merkistä. Ja kun olen oppinut, että halvalla voi saada hyvää, päätin tutustua merkkiin. Tuotteet ovat pakattu yksinkertaisiin pakkauksiin ja tuotteilla on jokin jännä nimi, ainakin tällä, joka liittyy sävynsä mukaisesti elokuviin.

Ja nyt itse tähän tuotteeseen. Ostettuani ja tutkailtuani kotona, huomasin että tässähän on vain 4.6 ml tätä väriä, vastaavasta Maybellinen Colossal'eissa on 9 ml tai enemmän. Tämä tuli hieman yllätyksenä, sillä värin määrää oli vähennetty ja tietenkin hinta oli alhaisempi. Ei sillä, että se nyt kamalan huono puoli olisi, sillä ripsarin käyttöiäksi avaamisen jälkeen on merkitty 3 kuukautta, joten ainakin kerkeää ehkä loppumaan siinä ajassa. Plussaa siitä, että nämä ripsarit ovat sellasessa muovisessa kotelossa, jossa on teippi päällä, joten voi olla ainakin varma ettei sitä ole räpläilty kaupassa auki.

Ripsarin harja näyttää oikein lupaavalta. Olen tykästynyt näihin kumiharjoihin, sillä niillä saa paremmin näyttävyyttä ripsiin. Värin massasta en tykännyt aluksi, mutta se paranee vanhetessaan. Läheltä haisteltuna ripsiväri haisee hirveälle, mutta ei kuitenkaan haise kauas. Tällä saa aikaan runsaat ripset, pituutta ei kyllä tule pahemmin mutta kummiskin jonkun verran. Paakuttaa aluksi ainakin helposti, mutta vanhetessaan ei niin paljoa. Mielestäni parempi kuin edellinen, mutta ei ole ihan paraskaan. Voisin ostaa tätäkin uudelleen ja suosittelen myös ostettavaksi, jos ripsivärit tuntuvat kuluvan liian hitaasti.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Vihreä arvontavinkki

kosmetiikkatesti- blogissa on menossa arvonta, jossa voi voittaa Flow kosmetiikan tuotteita. Joten jos yhtään kiinnostaa nuo tuotteet, paina itsesi linkistä arvontaan! :) Palkintona on vartalovoide, käsivoide, huulivoide ja luomusaippua.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Uno dos tres

No nyt esittelen tänään tän viikkoisia kosmetiikka- ja meikkihankintoja, kun sellainen ostokärpänen puraisu minuun. Axen Anarchy For Her- suihkedeodoranttia olin katsellut ja himoinnut pitkään, mutten ollut viitsinyt hommata. Nyt kuitenkin Robinhoodissa oli 3 euron poistolapun yllä enää vain yksi tälläinen ihanuus ja en voinut vain vastustaa kiusausta, joten ostin sitten sen. Ja mikä tuoksu <3
Axe Anarchy For Her, 3€ Robinhood (4.80€)
Ja kun naamani on taas aivan kamalassa kunnossa niin oli pakko ostaa Neutrogena Visibly Clear Spot Stress Controllin Daily Scrub- kuorinta. Toivottavasti tämä edes auttaa yhtään.
Neutrogena Visibly Clear Daily Scrub, n. 7€ Robinhood
Ja yksi Robinhoodin poistotuote lisää. Löysin eurolla tämän Herbinan MarjaSpa Ravitsevan 24h kosteusvoiteen. Pakko sanoa, että odotan käyttöönottoa jo pelkän tuoksukuvitelman perusteella.
Herbina MarjaSpa Ravitseva 24h Kosteusvoide, 1€ Robinhood
Ja toki olenhan ehtinyt kirpparilla käydä tekemässä kaksi löytöä. Löysin lähes täyden purkin L'orealin Studio Secrets- meikinpohjustusvoidetta kahdella eurolla. Kuva on kyllä tosi huono kun ei ollut tummaa alustaa :/.
L'oreal Studio Secreta primer, 2€ kirppari
Ja nyt viikon parhaaseen 4 euron löytöön. Löysin kirpparilta Studio Secretin lisäksi Yves Saint Laurentin Ombres Duolumieres Eye shadow duo- luomiväriduon, sävyssä 33. Ylempä sävy näyttää hopealta, mutta kädelle laitettuna on vain hohtava. Ylempi sävy näyttää ruskean lilalta, mutta kädelle laitettuna on vain vähän kimaltava ruskea.
Ja vielä sisäpuolelta kuvaa sävyistä. Hyvin yksinkertaisen kaunis pakkaus.

torstai 1. marraskuuta 2012

Kosmetiikka, meikit & mainonta

Vaikka blogini keskittyy pääasiassa tuotteisiin ja satunnaisiin meikki&kynsikuviin, on mukava poiketa välillä pääasiasta. Tähän postaukseen minut innoitti koulu, sillä jokunen aika sitten koulussa puhuttiin mainoksista ja mainonnasta. Käytän tähän postaukseen netistä lainattuja kuvia, sillä eihän minulla ole mitään mainoskuvia omasta takaa.

Otetaan tähän ensimmäiseksi lähes kaikille suomalaisille tuttu kosmetiikkafirma Lumene, jonka mainoksia näkyy suht usein telkkarissa Suomessa. Mutta mitä Lumene sitten käyttää tehokeinoina tässä mainoksessa?

1. Kuvassa esiintyvä nainen on stereotyyppisen suomalaisnaisen kuva; vaaleat hiukset, vaalea iho ja siniset silmät. Näin ulkomaalaiset, miksei toki mekin suomalaiset, kuvaa suomalaista näin. Myös huoliteltu iho tuo paremman kuvan.

2. Uutta- sana. Se luo ihmiselle mielikuvan, että nyt on tullut jotakin uutta ja mullistavaa markkinoille, on pakko päästävä kokeilemaan.

3. Vadelmat taustalla ja Raspberry- sana tuotteen nimessä. Vadelmien voimaa tuotteessa korostetetaan sanoin että kuvin, sekä myös ripsivärituubin väri saatetaan helposti liittää vadelmiin.

En jaksa käydä läpi ihan jokaista tehokeinoa, mutta tuossa oli ne kolme, jotka tulevat helposti näkyviin. Toki kuvanrajauksella, naisen ilmeellä ja eri teksteillä on merkityksensä. Mutta kysynkin, että mitä mieltä olette Lumenen mainostettavasta tuotteesta. Tekeekö mainos siitä haluttavan näköisen vai sen näköisen, että ripsarin voisi jättää kauppaan.
Toki mainosmaailmassa tapahtuu erehdyksiä. Tuleeko kellään mieleen se L'orealin uusin meikkimainos, jossa sillä naisella on aivan ihana vihreä meikki? Kyseistä mainoksessa olevaa sävyä ei edes myydä Suomessa ja kuvaan on käytetty juuri sitä sävyä. Aika paha moka, sillä tekstitkin ovat mainoksessa vielä suomeksi. Petyin pahasti, sillä se oli niin ihanan näköinen ja sitten koko kyseistä palettia ei myydä edes Suomessa!

Tuleeko teillä mieleen jotain kamalaa meikkimainosta? Tai sellaista, joka on mennyt hyvän maun ulkopuolelle. Vai onko mainoksessa ollut jokin moka? Kerro toki myös mielipiteesi, että mitä mieltä olet kosmetiikka&meikkimainoksista! Eikun kommenttia tulemaan :).