maanantai 20. helmikuuta 2012

Hiustenvärjäystä ja kulmien muotoilua

Lupailin laittaa hiustenvärjäystuloksesta kuvaa tänne ja siinäpä saatte sen. Lopputulos ei ollut toivottu vaaleanruskea, vaan jostain kohdista mustat ja muuten epämääräiset. Poly Coloria olen käyttänyt kerran aiemmin ja olin tyytyväinen silloin. Kaverini tänään sanoi, että hiukseni näyttävät tarkoituksella tuolta ja näytin että olisin käynyt kampaajalla, joten olen tyytyväinen. Poly Color ei haise vahvalle myrkylle ja värjäyksen jälkeen hiukset kiilsivät loistavasti. Pakettiin oli ilmestynyt hoitoaine, mikä sai hiukset kiiltämään. Helppo levittää ja riitti hyvin minun hiuksilleni. Hyvä ostos, vaikken aluksi ollut lopputuloksesta innoissani.
Lopputulos (Poly Color sävy 23 vaaleanruskea)
Kuka kärsii samasta vaivasta kuin minä? Nimittäin kun alat nyppimään kulmia silmät vetistää, aivastuttaa ja muutenkin inhottava tunne ja sattuu. Luin, että vaseliini auttaa tähän vaivaan, mutta se on niin pieni helpotus minkä sillä saa aikaan. Ratkaisuni tähän asiaan on Veet kylmävahaliuskat.
Veet kylmävahaliuskat kuivalle iholle
Tarkoitus on leikata yhdestä kylmävahaliuskasta suikale ja käyttää kuten niitä käytetään. Tällä keinolla ei ole kulmien siistiminen sattunut, lukuunottamatta kun joudun muutaman karvan nyppimään pinseteillä. Leikkuuterä olisi kiva, mutta nyt tyydyn näihin liuskoihin.
Leikattu liuska
Kuva viikon kynsistä. Nämä kynnet ovat sellaiset pirteät kevään odottamiskynnet. Käytin kaksi kerrosta Lumene Natural Coden sävyä 13 Get Color.
Lumene Natural Code 13 Get color

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti