torstai 29. joulukuuta 2011

Clearasil DailyClear peitepuikko

Ostin vielä maanantaina Robinhoodista kyseisen Clearasilin peitepuikon. Ostin tätä tuotetta jo kolmannen kerran ja olen tykännyt peitepuikosta. Tuote lupaa peittää ja hoitaa finnejä ja ehkäistä niiden muodostumista. Seiskalla ollessani käytinkin peitepuikkoa paljon ja kaverini kertoivat finnieni olevan vähentyneen. Nyt ammattikoulussa ollessani niitä ilmestyy vielä ja useat ovat isoja ja kipeitä. Päätin ostaa puikon kulmakarvani ylläolevan kipeän patin takia ja ihme kuin ihme tämä kyseinen tuote on auttanut siihen. Mutta kaupoissa ei ole mitään nythetifinnitpois- ihmelääkettä myynnissä, tuskin koskaan tulee olemaan. Kuitenkin huomatakseni peitepuikko on liian tummaa ihonväriäni varten, joten useampi sävy tuotteesta olisi kiva.
en löytänyt parempaa kuvaa

tiistai 27. joulukuuta 2011

Aleee, aleee, aleee

Kaupoissa alkoi alennusmyynnit tänää ja minäpä tietenkin rynnistin katselemaan mitä löytyypi kauppojen hyllyiltä. Mukaani tarttui alennustuotteita ja myöskin normaalihintaisia tuotteita. Postaan kun saan kokeiltua niitä.

H&M:stä ostin mustan normitopin hintaan 4,95€. Kaksipäinen Smokey eye luomivärisivellin ja meikkikynäteroitin 0,95€. Olen tykästynyt aivan H&M:n siveltimiin, luomiväreihin ja kulmakynään. Tällä hetkellä omistan duoluomivärin, 10 luomivärin paletti, meikkivoide&puuteri sivellin ja poskipunan H&M:stä.

Anttilasta löysin normaalihintaisena Lumenen kulmakynän sävy 2 Harmaanruskea, hintaa n. 5€. Dependin mustan kestovärin kulmille ja ripsille. Jännittää kokeilla, sillä tämä on vasta toinen kestoväri minkä omistan. Edellistä on vielä jäljellä, joten tähän kokeiluun voi mennä vielä jonkin aikaa. Tällä hetkellä käytän Refectosilin mustaa väriä, saatavilla Sokoksista, Citymarketeista ja Anttiloista, hintaa n. 13€. Sokoksista tuota Refectosilia saa myös yksittäisinä tuubeina kun taas muualla ne ovat pakkauksessa. Ainiin, Depend väri maksoi 10,90€.
Refectocil kulma&ripsiväri
Depend kulma&ripsiväri
Anttilan alelaatikosta kasasin huulivoiteita, kynsilakkaa, meikinpoistolappuja ja deodorantti. Hydracolorin Sun&Snow huulivoide hintaan 2€ ja Volume sävyä en muista hintaan 1€. Nivea Visagen Aqua Sensation meikinpoistolappuja 1€/purkki. Kotona tulin ajatelleeksi, että olisin voinut ostaa toisenkin niitä, mutta minkäs teet. 1.50€:n hintaan löysin vielä Nivean Calm&Care suihkutettavan deodorantin. Sitä oikeaa deodoranttia en ole vieläkään löytänyt, mutta kokeillaanpa tuota kun sattui mukaan. Ostin myös Trindin kolme punasävyistä kynsilakkaa 2€/puteli.
Hydracolor Snow&Sun
Nivea Aqua Sensation Eye Make Up Remover

Nivea Calm&Care deodorantti
The Body Shopista ostin 3,50€ hintaan kausituotteen Spiced Pumpkin Suihkugeelin, sillä minulla sattui olemaan yllätyslahjakuponki, joka olisi vanhentunut pian. Sain yllätyslahjakupongilla pienen Mansikka suihkugeelin. Kumpakin tuoksuu hyvälle ja odotan innolla testausta.
The Body Shop Spiced Pumpkin  suihkugeeli

maanantai 26. joulukuuta 2011

Garnier

Sain joululahjaksi Garnierin lahjapakkauksen äidiltäni. Pakkaus sisälsi Invisimineral- deodorantin, Intensive 7 days Aloe Vera- vartalovoiteen ja Bodytonic Sugar Scrub- kuorinta-aineen.

Ensimmäiseksi testasin vartalovoidetta. Tuoksu on hyvin mieto aloeveramainen. Voide imeytyi nopeasti ja jätti ihon silkinsileäksi. Iho oli vielä silkinsileä seuraavana päivänäkin. Minulla on helposti kuivuvat kädet, mutta tämä voide on apu siihen. Aloe vera on tarkoitettu normaalille iholle, herkälle iholle löytyy pähkinä ja aprikoosi sattui olemaan muistaakseni kuivalle iholle.
Intensive 7 days Aloe Vera
Toisena testasin Invisimineral- deodoranttia. Tuotteessa on mieto tuoksu, joka muistuttaa lähemmäs edellä esitelty Intensive 7 daysia. Tuote lupaa ehkäistä valkoisia läikkiä vaatteissa ja ultrakuivaa. Hienhajua se ei täysin kyllä peitä eikä kuivuminen ole nopeintakaan. Olen ihastunut näihin mineral deodorantteihin. Niissä on parempi suoja kuin normaaleissa ja tuoksut ovat miedompia. Valkoisiakaan läikkiä ei ole tullut tällä deodorantilla eikä peruskäytössä ole paha tuote. Hikijumpassa en ole testannut.
Oikealla: Invisimineral deodorantti
Viimoisena oli Bodytonic Sugar Scrub. Tuoksu on sitrusmainen, muttei kuitenkaan liian voimakas eikä pahalle haiseva. Rakenne on rakeinen, kuten useimmat kuorinta-aineet ovat. Keltainen, hyväntuoksuinen mömmö oli mukava levittää iholle eikä sattunut rakeet ollenkaan. Iho jäi sileäksi ja pehmeäksi. Ehdottomasti käyttämisen arvoisiat ovat olleet nämä lahjapakkauksesta tulleet tuotteet.

Bodytonic Sugar Scrub

tiistai 20. joulukuuta 2011

Hydracolor

Suosikkeihini kuuluu Hydracolor huulirasvat. Olen testannut kahta tähän tuoteperheeseen kuuluvaa tuotetta, Hydracolor Volume ja Hydracolor Natural.

Hydracolor Natural on nuden väristä, huulilla se näkyy hiukan. Mieto tuoksu ja maku ovat plussaa. Huulilla tuote pysyy hyvin ja muutenkin todella loistava. Hintaa en muista, mutta veikkaan n.5e alle menee tai siihen paikkeille.
Hydracolor Natural
Toinen mitä olen kokeillut on Hydracolor Volume. Tuote lupaa suojata huulia ja antaa volyymia. Sävy 35 on luonnollisen näköinen ja hiukan hileiseltävä näyttää myös. Huulilla se on samantapainen kuin Natural, mutta on pinkimpi ja tuntuu kuin huulet turpoaisivat. Minä paksuhuulisena en osaa sanoa antaako Volume sitä volyymia, mutta tuotteesta tykkään kovasti. Kumpaakin suosittelen kovasti kaikille!
Hydracolor Volume sävy 35

lauantai 17. joulukuuta 2011

Akkukin rupesi miua vastaa kiukuttelee

Nyt tais tulla parin päivä väli kirjotteluu, mutta anyway. Kamerastaki loppui akku ja laturikin on tiessään. Uusia kosmetiikka ostoksiakin olen tehnyt, mutta kuvaa voin ottaa myöhemmin.

Loistavin löytö miun lohkeileville ja hauraille kynsilleni oli Mavalan Nail Shield pakkaus. Paketissa on kaksi erilaista lakkaa. Ensimmäisenä levitetään ns. kuitulakka, joka luo verkkomaisen pinnan kynnelle. Toinen kerros levitetään tasoittamaan röpelöistä ekaa kerrosta. Kuitenkin kynsi jäi röpelöisen tuntoiseksi toisen kerroksen jälkeen .Tuote lupaa, että se suojaa kynttä, jotta se pystyy kasvamaan ja vahvistumaan rauhassa. Maksaa noin 20e ja varmaan Anttiloista ym. saatavilla.

H&M:n alehyllystä löysin 3e hintaisen 10 luomivärin paletin. Paletista löytyy punertavan, sinisen ja vihreän sävyistä väriä. Useimmissa väreissä on runsaasti pigmenttiä ja hillityissä määrin sisältää kimalletta. Mutta petyin kun jotkut värit eivät näkyneet hyvin silmissä. Kuitenkin kokonaisuudessa hyvä ostos!

Toinen mitä ostin H&M:stä oli kaksipäinen Duo Nail Polish sävy Vivid Nails. Eli toinen on kirkkaan punainen ja toinen vaaleanpunainen. Kaksi kerrosta riittää hyvin ja väri on kirkas ja kestävä. 1e jouduin pulittamaan tuotteesta.

Viimeisin ostos oli KoneHelsinki Graffiti Nails kynsilakka. Lohkeileva helmeilevä vihreä lakka kuivuu kuitenkin melko hitaasti, mutta säilyy hyvin päällyslakan kanssa. 2e oli mielestäni loistava hinta sillä Isadoralla samantyyppinen tuote maksaa n. 7,95e ja Seppälässä myytävä taas 3,95e.

Lopuksi on pakko kehua Trindin kynnenhoitotuotteita! Niitä on saatavilla Anttiloista ainakin. Trind Nail-Magic on loistava keksintö. Taikaviilalla viilataan kynnestä epätasaisuudet ja vanha päällinen pois. Tämän käsittelyn jälkeen kynnet tuntuvat todella tasaisilta. Hintaa tuotteella n. 10e. Toinen kehumisen arvoinen tuote on Trind Nail Repair Natural kynnenvahvistaja. Tuotetta laitetaan ensimmäisen kahden viikon aikana kerros per päivä poistaen edellinen kerros ennen uutta. Kahden viikon jälkeen sitä levitetään kerran viikossa ja voidaan käyttää kynsilakan alla tai pelkästään kiiltona. Aluksi kynteni sattui lohkeilemaan, mutta se on loppunut jo!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Arkimeikki

Arkimeikkiini kuuluu: meikkivoide, (peiteväri) puuteri, aurinkopuuteri, poskipuna, kulmakynä, (eyeliner) ja ripsiväri.

Lumene Double Stay Mineral Matt Makeup
Meikkivoiteenani toimii Lumene Double Stay Mineral Matt Makeup sävy 2 hunajamaito. Meikkivoide on sopivan täyteläinen ja peittävä. Kestää hyvin koulupäivän. Sävy on juuri sopiva vaaleaan ihooni. 

Wet'n Wild peitepaletti
Peiteväriä käytän vain tarvittaessa finneihin tai muuhun ihon epätasaisuuksiin. Peitepaletti on Wet'n Wild'n. Olen ostanut sen joskus Seppälästä. Tuote on erittäin riittoisa ja peittää hyvin. Paletista löytyy apua finneistä tummiin silmänalusiin. Paras kokeilemani peitetuote.

Maybelline New York Dream Mat Powder
Puuteria käytän päivittäin meikkivoiteen päällä. Puuteri on Maybelline New Yorkin Dream Mat Powder sävy 06 Rose Sand. Puuteri on hyvin riittoisaa ja tykkään todella paljon tuotteesta.

The Body Shop aurinkopuuteri
Aurinkopuuteria käytän talvisin, sillä olen aika kalpea ja sillä saa väriä kalpeaan naamaan. Ostin The Body Shopista aurinkopuuterin silloin kun ketju hankki kanta-asiakkaita ja sain 50% liittymisalennuksen valitsemastani tuotteesta ja käytin sen aurinkopuuteriin, hinnaksi jäin n. 7,50€. Aurinkopuuterin sävy on 01 Light Matte.

Poskipuna H&M
Poskipunaa käytän arkimeikissä, sillä se tuo mukavan vivahteen naamalle. Poskipuna on ostettu H&M:stä. Sävy on 18 Sweet Rose. Poskipuna on ollut riittoisaa, mikä on hyvä puoli eikä maksakkaan paljoa. 

Kulmakynä H&M (sori tumma kuva)
Kulmakynä on tärkeä osa meikkiäni. Kynä on H&M kulmakynä sävy Dark Brown. Tällä hetkellä käytössä olevaa kynää en ole ehtinyt käyttää kuin noin kuukauden. Kynää en ole joutunut vielä kertaakaan teroittamaan. Olen hämmästynyt kuinka hyvä kynä onkaan kyseessä, vaikka se on halpa. 
Lumene Excellength Mascara
Ripsivärinä on Lumene Excellength Mascara. Sain ensimmäisen tämän ripsivärin silloin kun niitä jaettiin. Toisen olenkin ostanut itse. Koostumus on aluksi löysää, mutta jonkin aikaa käytettyään se muuntuu sopivaksi. Harja on hyvä ja sillä saa tarpeeksi pituutta ja tuuheutta ripsiin. Minulla on harvat ripset ja on vaikea löytää sopivaa ripsiväriä. Tämän lisäksi olen todennut parhaaksi alkuperäisen Maybelline New Yorkin Colossal Volum' ja Rimmelin jonkun ripsivärin, mikä on musta tuubi ja päässä kultaisella pohjalla kruunu. En saa juuri nimeä mieleeni.

Hey, it's almost christmas

Heipä hei. Päätin alkaa kirjottelemaan blogia. Olin pitkään himoinnut alkaa kirjottelee blogii. Nyt sain itseäni niskasta kiinni vihdoin. Kirjoittelen täällä elämästäni ja kaikesta siihen liittyvästä. Kosmetiikkatestailuja meinasin tehdä ja kirjoitella niitä tänne. Minulle saa ehdotella myös mistä kosmetiikkatuotteista haluaa kuulla ja suositellakin tuotteita. Kuvia lisäilen sitä mukaan mitä jaksan ja kirjoittelenkin sitä mukaa.