maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset loppuneet

Onnellista uutta vuotta kaikille! Olkaapahan kiltisti ja olkaa varovaisia rakettien kanssa.

Tähän väliin vielä vuoden viimeiset loppuneet. Humektanin perusvoide loppui pitkän uurastuksen jälkeen. Pitkä oli uurastus, sillä käytin tätä lähinnä naamaan. Humektan on apteekissa myytävä Orionin kosteusvoide ja 100 gramman tuubi maksaa alle 10e, varmaankin noin 5-6 euroa. Humektan ei sisällä hajusteita. Lupaa ettei jätä ihoa kiiltäväksi eikä rasvaiseksi ja lupaa sopivan akneihon kosteusvoiteeksi.

Tuubi on todella riittoisa ja voide ei tuoksu millekkään. Humektan on hyvin juoksevaa ja vesipitoista. Imeytyy aika huonosti ainakin naamaan ja kasvot jäävät hiukan rasvaisiksi, joten en osannut laittaa tätä meikin alle. Kosteuttaa hyvin ja ei aiheuta kutinaa eikä muutakaan haittaa. Eipä nyt löydy miinuspuolia, paitsi ehkä vähän tylsä tuote. Suosittelen tätä!
Herbinan MarjaSpa- suihkugeeli oli toinen loppunut. Tätä riitti nyt pariin käyttöön, kun tämä oli hukassa ja käyttämättönäkin jonkun aikaa. Marjaspa lupaa olevan hellävarainen suihkugeeli, jossa on miellyttävä tuoksu. Vadelmanektariinin ja betaiinin luvataan kosteuttavan ihoa ja auttavan säilyttämään ihon luonnollisen kosteustasapainon.

Täytyy heti sanoa, etten ole varma onko tätä enää myynnissä, mutta eipä se haittaa vaikkei olisikaan. Tuoksu on tässä vadelmaisen shamppoomainen, ehkä hiukan keinotekoinen tuoksukin. Suihkugeeli oli kirkasta, hennon vaaleanpunaista ja hyvin juoksevaa. Vaahtosi ja puhdisti hyvin. Tuoksukaan ei jäänyt iholle leijailemaan. Ihoa kuivasi vähän kyllä käytön jälkeen, johtuu varmaankin talvesta. Peruskamaa olevaa suihkugeeliä kyllä, + suomalainen. Suosittelenkin.
Viimeisenä rakas Schwarzkopfin BC Bonacuren Moisture Kick- hoitosuihke. Moisture Kick sisältää aminohappoja ja maitoproteiini-yhdistettä. Lopputuloksena luvataan terveitä, kosteutettuja, helposti kammattavat ja pitkään kiiltävät hiukset.

PARASTA! Mikään hoitoaine suihke ei ole vielä päihittänyt tätä. Siloittaa karheat hiukset ja tuo hiuksiin kiiltoa. Sopii loistavasti kiharoille tai vaurioituneille hiuksille, kumpaakin siis testattu. Tuoksu ei ole niin miellyttävä tässä, mutta kyllä sen kestää lopputuloksen ansiosta. Olin ennen ostelua lueskellut tästä muistakin blogeista, mutten osannut arvata että tämä on oikeastikkin niin hyvä tuote! Miinusta kyllä hiukan hinnasta, 15e per pullo. Usein on kyllä jättikoosta tarjouksia, kannattaa niistä bongailla tätä. Ja todellakin suosittelen, jos hiuksesi ovat karheat ja kuivat!

lauantai 29. joulukuuta 2012

Helppo jauhelihakastike

Kyllä, luitte aivan oikein. Ruokapuolta en tunge blogiini läheskään koskaan. Nyt vain tuli loihdittua niin ihanan makuinen jauhelihakastike. Tarkkaa reseptiä multa ei siihen löydy, sillä tein sen fiilispohjalla. Eli kaikkea voi laittaa enemmän tai vähemmän.

200g Pirkka sika-nautajauhelihaa
noin 4-5 rkl Pirkka tomaattikeittojauhetta
2 rkl vehnäjauhoja
noin 2-3 rkl Valio kolme juustoa- ruokakermaa
noin 3dl vettä

Ruskista jauheliha pannulla. Lisää tomaattikeittojauhetta jauhelihan sekaan ja sekoita. Sekoita tomaattijauheen jälkeen vehnäjauhot jauhelihaan. Parin minuutin päästä lisää 1 dl vettä ja sekoittele. Lisää makusi mukaan kolme juustoa- ruokakermaa ja sekoita. Lisää loput vedestä ja sekoita vielä. Ja volaa. Valmista syötäväksi.
Voisin huomenna ehkä jatkaa eräällä toisella herkullisella reseptillä ;) PS. Lisäämällä tomaattikeittojauhetta lihapullataikinaan, tulee lihapullista maukkaita.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Välipäiväale

Ja välipäiväaleen saaliita. Eli lähin ihan heräteostopohjalla, lukuunottamatta paria juttua. Onlystä löysin kivan paidan 7 eurolla. Paita on läpinäkyvää materiaalia edestä ja takaanta pitsiä. Olenkin tässä metsästänyt kivaa pitsipaitaa ja nytten sellainen löytyi. Normaalihinta tuolla oli 29.95€.
Pitsipaita, 7€ Only (29.95€)
Ja paidan selästä kuvaa.
Vilasta löytyi kiva tuubihuivi 2 eurolla. Kiva väri ja halpa hinta sai minut tuon ostamaan. Minulla ei olekaan yhtään huivia, varsinkaan talveksi. Normaalihintaa huivilla oli 12.95€. Ja Vilasta löytyi lisäksi mustat Piecesin sukkikset 2 eurolla, norm. 7.95€, niitä en jaksanut erikseen kuvailla enää.
Pieces huivi, 2€ Vila (7.95€)
Tangle Teezerin ostin hetken mietinnän jälkeen, sillä oli suht kallis hinta. Salon Elite oli halvin vaihtoehto Tangle Teezereistä. Tämä maksoi CM hiustalossa 15€. Väri on oranssi, näyttää kuvassa ihan punaiselta kylläkin.
Ja vanupuikkoja Citymarketista. Samapa tuo minkä merkin vanupuikot ostaa, halvinta mahollista vaan.
Pirkka vanupuikot, 1.15€ Citymarket
Ja valkoinen Vilan neule kirpparilta, vasemmassa olkapäässä on jotain likaa, onneksi on aineet millä saa sen lian pois. Pakkohan oli kirpparilla käydä kattelemassa, että mitä sieltä löytyy.
Vila neule, 1.20€ kirppari
Ja kysymys teille:
Mitä ostitte alennusmyynneistä? :)

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Arvonnan voittajat!

Suoritin tänään arvonnan ja voittajaksi paljastui...
Katja! Katja (katja111@suomi24.fi) voitti pääpalkinnon, otan voittajiin yhteyttä huomenna jos kerkiän shoppailukiireiltäni. Katja olikin maininnut viestissään, että olisi kiva voittaa joskus jotain ja nyt kävikin näin :). Ja lohdutuspalkinnon sai SuperHotFemale (sari.susanna@hotmail.com). Onnea voittajille! :)

tiistai 25. joulukuuta 2012

maanantai 24. joulukuuta 2012

Meikkausmuistelua

Hyvää joulua kaikille! Kiireiden vuoksi näin joulun aikana blogi ei päivity kovin usein, mutta uuden vuoden jälkeen palataan sitten normaaliin rytmiin! :)

Nytpäs mieleeni tulikin kertoa hieman meikkitaustoistani. Kai joku vielä muistaa Maybellinen Great Lash- ripsarin? Totta kai, sillä kyseistä ripsaria myydään vieläkin. Mutta entäpä sinisenä? En tiedä myydäänkö sinisenä enää, mutta joskus ala-asteella omistin sellaisen, joskus noin 8-9 vuotta sitten. Käytin sitä vain tasan kerran, onneksi en sentään koulussa. Se oli varmasti karmea näky :D.
Seuraavana taisin ostaa sellaisen luomivärihommelin. Voidemaisia luomivärejä sellaisessa hylsyissä, jotka sai sitten yhdistettyä sellaiseksi pitkulaksi. Värejä oli hopeaa, vaaleansinistä, pinkkiä ja kultaista ainakin. Kultaista satuin kerran käyttämään, olen siis ostestellut vain kaikkea turhaa mitä käytän vain kerran! Ja tuo luomiväriostos taisi olla 6. luokalla.

Ensimmäisen meikkivoiteeni hankin 7. luokalla. Merkkihän oli tietenkin Anytime. Ja onneksi en ostanut sitä tumminta sävyä, en näyttänyt siis oranssilta. Ostos oli ihan nappi ja käytinkin koko tuubin viimeseen pisaraan asti. Anytimehan on jo lopetettu ajat sitten, Lumene Natural Code syrjäytti sen. Puuteria en omistanutkaan.

Anytimen loputtua siirryin käyttämään pelkästään puuteria, ja miksiköhän ihmeessä. Tietenkin kaupassa katsoin sopivaksi Rimmelin ylitumman puuterin. Se oli sitä porkkana-aikaa sitten, käytin tietysti sen loppuun asti.

Seiskallahan aloin käyttää myös ripsaria, jotain Seppälä- kuraa käytinkin. Sitten sain kummiltani lahjaksi L'orealin Telescopic- ripsarin, muistan että tykkäsin siitä kovasti kun sillä tuli pitkät ripset. Telescopicin jälkeen jossakin vaiheessa sain Maybellinen Colossal' Volumin, olisiko ollut nyt ysillä tai kasilla. Sekin ripsari oli hyvä, itseasiassa parempi kuin Lorkku. Lukuunottamatta outoa hajua.

Ja ensimmäisen poskipunan ostin ysiluokalle, se H&M:n poskipuna joka on vielä nykypäivänä tallella :D. Muistan jossakin vaiheessa tajunneeni, että olin käyttänyt sitä liikaa. Posket olivat varmaan kuin Lumikilla... No ei voi mitään!

Sellaisia meikkijuttuja mä muistan, kertokaapas teiän meikkimuistoja! :) Mitä mokia olette tehneet tai oletteko käyttäneet samoja tuotteita? :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vaaleansininen+vihreä=?

Eilistä meikkiä kaavailinkin täksi päiväksi. Sininen luomiväri on ollut minulle vähän kuin mörkö, ihan sama onko kyseessä ollut vaalean- vai tummansininen. Tajusinkin eilennä, että vaaleansinisen voi yhdistää kivasti vihreän kanssa. Ja propokkarikuvaajan kuvaa taas, vessan keltaisessa valossa. Ja hienosti tuosta luomesta hohtaa tuo keltainen valo. Ja hyvinkin tuo Wettiksen eyeliner pysyi koulupäivänkin, kuva on siis otettu 6 tunnin koulupäivän jälkeen.
Ja silmämeikin takana ovat Dermosilin Devoted- luomiväri ja Models Ownin Bright Grass. Pohjustuksena oli jälleen kerran Cliniquen voidemainen luomiväri.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Arvostelussa: Max Factor Face Finity

Nyt on levätty viikonloppu, joten on hyvä jatkaa blogin parissa. Mietin hetken, että viitsinkö esitellä teillä tätä meikkivoidetta kuvien takia. Onneksi sain napattua parit kuvat tästä ja juttu voikin sitten ilmestyä. Max Factor Face Finity- meikkivoiteesta nappasin muutaman näytepussin Sokokselta. Ennen käyttöä mulla ei ollut minkäänlaista aavistusta koko tuotteesta, varsinkaan että se olisi näin hyvä.

Face Finityn vaalein sävy on tuo Light Ivory 40, onneksi se oli näytepussissakin. Ja sävy on sopiva minun iholleni. Jos omistat NC meikkivoiteen 10 Vanilla- ihon sävyn tai vaaleamman, en suosittelisi tätä sitten sinulle. FF (käytän nyt lyhennettä) on aika paksua, mutta kuitenkin juoksevaa meikkivoidetta. Meikkivoiteessa luvataan olevan meikinpohjustusvoide, peiteaine ja meikkivoide samassa pakkauksessa. Ei kyllä ihohuokosia paljon häivytä. Sopii myös kuivaihoisille, sillä ei kuivata ihoa. Eikä välttämättä edes tarvitse puuteriakaan, sillä ei jätä ihoa kiiltäväksi.
Ja nyt ihan meikitöntä otsaa alemmassa kuvassa. Kuvasta näkyy punaisuutta ja pari finniä. Joten haastetta on meikkivoiteelle.
Ja en ole kyllä alemmasta kuvasta häivyttänyt kuvanmuokkauksella mitään ja puuteriakaan en ole laittanut vielä kuvaan. Tuo isoin ja punoittavin finni näkyy vielä vähän, mutta muuten punaisuus on hävinnyt. Meikkivoide kestää koulupäivän hyvin, sen 6 tuntia. Nopeiten kuluu pois helposti rasvoittuvilta alueilta, eli otsa, nenä ja leuka. Paras nestemäinen meikkivoide vähään aikaan! Suosittelen tätä sellaisille, jotka haluavat meikkivoiteelta peittoa. (Tuo n. 20€ hinta kyllä kirpaisee) Helppo saatavuus on myös plussaa, mm. Sokokset, Anttilat, ym.

torstai 13. joulukuuta 2012

Hunajainen loppu

Kiitos kaikille kivoista kommenteista! Kivat kommentit lämmittävät mieltä :)

Ja nyt olen kuluttanut muutaman tuotteen loppuun, odotin muutaman tuotteen lisäystä, mutta ne eivät kerenneetkään loppua tähän. The Body Shopin Spiced Pumpkin- suihkugeeli loppui. Tämä taitaakin olla niitä kausituotteita, jotka eivät ole kauaa myynnissä :(. Body Shopin suihkugeelit ovat lähes samanlaisia käyttää, joten kovin mahtipontista juttua on turha raaputtaa tästä. Tämä Spiced Pumpkin, mausteinen kurpitsa, on ensimmäinen asiakkaan "luomus" (en tiedä oliko tuoksuidea vai onko itse suunnitellut), joka pohjautuu asiakkaan isoäidin kurpitsapiirakan tuoksuun. Spiced Pumpkin sisältää myös reilun kaupan hunajaa. En tiedä mille kurpitsa tuoksuu joten paha sanoa mitään siitä, mutta hunaja tuoksuu myös tässä miedosti. Kiva tuoksu, joka on makea ja pöllähti kivasti suihkussa ympäriinsä. Pesutehot ovat muiden TBS:n suihkareiden kanssa samaa luokkaa. Voisin tätä uudelleenkin ostaa samalla 3 euron tarjouksella.
Ja viikon deodoranttitestiin päässyt Rexonan Bioryth Ultra Dry- antipersperantti deostickki pääsi loppumaan vihdoin! En oikein oppinut tykkäämään tästä. Tuoksu on pyykinpesuaineen luokkaa, vahvaa ja tuoksahtaa puhtaalle pyykille, johon on käytetty pulveria liikaa. Tämä ei ole kovin riittoisa, tuntuu hupenevan nopeasti. Ei pysty käyttämään kunnolla loppuun, koska pohjassa on joku verkkojuttu jolla stickki pysyy putelossaan. Jätti valkoisia jälkiä paitoihin ja sekä valkoisen kerroksen kainaloon. Ei pitänyt hikeäkään kovin kummoisesti poissa. Kertakaikkiaan tosi huti ostos, en osta uudelleen enkä suosittele muillekkaan.
Ja viimoisena loppuneena on Maybellinen Dream Matte Mousse- meikkivoide.Yksi meikkivoidelemppareistani on tämä meikkivoide sopivan vaaleassa sävyssä vieläpä! Tykkään tästä, koska tämän kanssa ei tarvitse puuteria käyttää. Eli on helppo meikkipohja. Peittokyky on mielestäni hyvä, ainakin huonompi peittoisia löytyy paljon. Ei tummene päivän aikana, josta plussaa. On todella paksua, mutta pieni määrä riittääkin. Ja on todella ruman näköistä, jos tätä tungetaan kamala kerros naamaan ja uutta purkkia ollaankin ostamassa kuukauden välein. Pysyy naamalla hyvin, lukuunottamatta niitä kohtia, jotka rasvottuvat ja sitten painelen kiiltoa pois sormin. Purkki kesti minulla puoli vuotta, tosin en käyttänyt ihan jatkuvasti, jatkuvassa käytössä olisi varmaan kestänyt 3-4 kuukautta. Tykkään tästä, ja suosittelen tätä ehdottomasti niille, jotka haluavat helpon ja peittävän tuotteen. + Älkää kuivaihoiset ostako tätä, sillä tekee ihosta vielä kuivemman näköisen ja kuivattaa.

tiistai 11. joulukuuta 2012

1-vuotisarvonta!

Blogini täytti tänään vuoden ja sen kunniaksi päätin arvontaa järjestellä. Ja samalla tämä postaus on blogin 200. postaus. Ihmettelen, kuinka olen jaksanut jatkaakin tätä niin pitkään, toivottavasti en koe lopahdusta.

Ja pistetään arvonta nyt käyntiin. Ensimmäiseksi on palkinnon esittely. Mulla ei ole teille tarjota mitään kalliita Dioreja, joten on tyydyttävä vähempään. Kaikki tuotteet ovat avaamattomia ja ostettu tämän vuoden aikana.
Paketista löytyy siis:
Lumene Wild Rose- huulikiilto, sävy 18
Lumene Natural Code- huulikiilto, sävy 8 Pink Sugar
Oriflame Revelation- ripsiväri, sävy Black
Wet'n Wild ColorIcon- luomiväri, sävy E256B Envy
TCW Body Glitter
Wet'n Wild ColorIcon- luomiväri, sävy E255B Penny

+ näytteet
2 kpl Mexx Pure- hajuvesi
3x Max Factor Face Finity- meikkivoide
3x Herbina MarjaSpa- suojaava päivävoide
3x Garnier rasvaisen ihon bb-voide, light

Ja nyt siis tulevat säännöt! Osallistumisaikaa on tiistaihin 25.12 kello 20.00 asti. Sen jälkeen tulleita viestejä ei hyväksytä arvontaan mukaan. Arvonnan suoritan todennäköisesti vetäisemällä paperilappuja, ellen nyt muuta keksi. Osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla blogini lukija, ja kommentissasi täytyy ilmetä sähköpostiosoitteesi. Yksi kommentti = yksi arpa. Kommentti on vapaamuotoinen, mutta siinä täytyy näkyä sähköpostiosoite! Lisäarpoja en jakele, mutta onnea arvontaan! :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Toivepostailua: Lumene NC meikkivoide

Sainpas kulutettua yhden meikkivoiteen loppua, joten siirryin tähän meikkivoiteeseen. Siitä loppuneesta meikkivoiteesta lisää loppuneiden postauksessa, joka ilmestyykin lähiaikoina. Nyt otin siis käyttöön Lumene Natural Code Matt Makeup- meikkivoiteen, en tiedä sitten vaihtelenko taas meikkivoiteita. Mutta olen käyttänyt tätä taas pari päivää ja saanut mielipidettä aikaisiksi tästä. Tämä on vielä vanhaa pakkausta olevaa mallia, en tiedä onko uudessa sisältö muuttunut, ei ainakaan pakkauksessa ollut mitään mainintaa kun kaupan hyllyllä kattelin. Sävyhän on mulla 10 Vanilla eli se kaikkein vaalein sävy mitä saa. En osaa sanoa, että onko tuo liian vaaleaa minulle, mutta en ole näyttänyt lakanalta ainakaan.

Vanha pakkaushan on tuollainen musta ja tylsä, ei se uusikaan kyllä näytä houkuttelevaltakaan. Meikkivoiteen hinta pyörii tuossa 10 euron paikkeilla paikasta riippuen. Natural Code meikkivoide lupaa Luonnollisen virheettömän ihon tukkimatta ihohuokosia ja arktisen ratamon kontrolloivan kiiltoa.
Kädelle lorautettuna näyttää vaalealle. Koostumus on suhtjuoksevaa, ei kovin paksua. Tuon köntin perusteella luulisi jo peittävän hyvin, mutta ei. Meikivoiteessa on mieto tuoksu, ei haise millekkään pahalle. Voidetta kuluu kasvoille enemmän kuin mitä on muita kulunut, joten purkki tulee kestämään keskivertoa vähemmän. Puuteria ei tarvitse välttämättä laittaa, mutta itse laitan ihan tottumuksen vuoksi ja kun naama alkaa kuitenkin jossain kohtaa kiiltämään. Kestää kyllä 6 tunnin koulupäivän lähes hyvin, mutta ihan kuin tämä 8 tunnin jälkeen olisi haihtunut nenästä ja otsasta pois. Kiiltoa tämä saa kuriin noin kuuden tunnin ajaksi, jos ei hikoile hirveästi. Peittokyky tällä ei ole mikään paras, muttei kuitenkaan huonoinkaan. Toimii hyvin kyllä peitetuotteiden kanssa.

Suosittelen tätä ensimmäiseksi meikkivoiteeksi, jos et löydä muualta tarpeeksi vaaleaa sävyä tai kevyttä meikkivoidetta haluavalle. Mielestäni meikkivoiteena on keskiluokkaa, eli parempia että huonompiakin on. Kyllä voisin ostaa uudelleen.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pitahaya

Jotkut varmaan kiinnittivät huomiota erikoiseen hedelmään vähä aikaa sitten ilmestyneessä Citymarketin tarjouslehdessä. Pitahaya, onpa muuten vaikea sana. Englanniksi tämä kyseinen hedelmä onkin Dragon Fruit. Onko tuo pitahaya joku suomennos vai käytetäänkö nimeä ihan muissakin kielissä? En tiedä.

Pitahaya on sisältä hauskan näköinen. Hedelmä liha on itsessään valkoista, hieman verkkomaista tavaraa, jossa on paljon mustia pieniä siemeniä lähekkäin. Hedelmäliha irtoaa helposti, ja puolikkaasta voi syödä vaikka lusikalla.
Ulkokuoreltaan pitahaya on käpymäinen suikula, jossa on tuollaisia käpymäisiä (lehtiä?) juttuja. Väriltään hedelmä on pinkki. Kuori on suunnilleen puoli senttiä paksu, mutta pehmeä, joten pitahaya on helppo puolittaa. Kuulostaa ja näyttää tosi eksoottiselle. Mutta entäs maku?

Mielestäni maku on tällä aivan kamala. Pieninä määrinä ei edes oikeastaan maistu millekkään. Suurempina paloina maistuu, happamalle. Mielestäni tässä on aika samanlainen maku kuin kiivissä. Odotin kyllä tämän maistuvan hyvälle, sellaiselle makealle. Todellisuus oli kuitenkin hieman erilainen mitä kuvitelma oli. 2.50€ olikin karmean makuista hedelmää, joka heitettiin vielä pois. En tiedä olisiko tämä parempaa jotenkin muuten kuin raakana suoraan hedelmästä.

torstai 6. joulukuuta 2012

Nettishoppailu

Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle!

Tämän päiväinen postaus on lähinnä tarkoitettu niille, jotka haluavat halpoja meikkejä ja ovat niitä valmiita tilaamaan ulkomailta. Vietin eilisen päivän lähinnä silmäillen monia verkkokauppoja, ja toinen toistaan kiinnostavampia hintoja ja tuotteita. Kokosin nyt tähän muutamia verkkokauppoja, joissa hinta näyttäisi olevan hyvä ja toimittavat vieläpä Suomeenkin. Kyllä tekisi mieli tilata vaikka ja mitä.

Toimittaa Suomeen, hinnat sivuilla on puntina. Euroihin muutettuna summa on isompi kuin punnissa, joten en tiedä onko tuolta kovin paljon halvempaa tilata. Tuolta löytyy sellaisia meikkejä, mitä Suomessa ei enään myydä ja sellaisia merkkejä joita ei täältä saa. Tutuimmista merkeistä tuolta löytyy mm. Dioria, Max Factoria, L'orealia, Lancomea, Niveaa, Rimmeliä, yms. OPI'a saa halvemmalla tuolta kuin Suomesta, jos merkin kynsilakat kiinnostavat.

Hinnat ovat täälläkin punnissa. Tuolta löytyy Maybellineä, Revlonia, L'orealia ja yms. Hinnat ovat joidenkin tuotteiden kohdalla alhaisia. Miinuksena on kuitenkin, että sävyvalikoima sekä tuotevalikoima on suppea. Kuitenkin löytöjä tekee ja tilattavaa olisi. Direct Cosmetics'ilta löytyy meikkien lisäksi hajuvesiä, shamppoita ja muita ihonhoitotuotteita. Bongatkaa myös Beyonce'n Heat Rush- lahjapakkaus halvalla!

Mistrys
Hinnat saa muutettua halutessaan euroiksi ja dollareiksi. Tuotteita löytyy meikeistä ihonhoitoon eri merkeiltä. Paljon tuotteita, joita ei edes Suomesta saa. Etsimällä löytää, mm. Schwarzkopfin öljyshamppoota ja hoitoainetta, jota ei edes saa Suomesta (vielä?). Löytyy mm. Niveaa, Blistexiä, Lancomea, Mavalaa ja Australian Tea Treetä.

LookFantastic
Tästä verkkokaupasta olenkin kuullut hyvää. Hinnat ovat täälläkin punnissa, mutta saa muutettua kuitenkin euroihin. Täältä saa Urban Decayta, Too Facedia, Benefitiä ja BareMineralsia. En tiedä onko nyt halvempaa kuin muualla, mutta kaikki on samassa paikassa.

Mistään näistä verkkokaupoista en ole tilannut, otin ne eräältä sivulta johon ne oli luokiteltu turvallisiksi verkkokaupoiksi. Tosiaan muutamassa noista verkkokaupoista on menossa jotakin kaupanpäällisjuttuja kun tilaa nyt.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Esittelyssä: Make Up Store Cyber Shadow

Tämän tuotteen esittely on jäänyt, sillä tämä olikin eka kerta kun tätä käytin. Kyseessä on Make Up Storen Cyber Shadow- luomiväri sävyssä Buzzer. Mielestäni sävllä on aika hauska nimikin, en tiedä kyllä mitä se tarkoittaa mutta haittaako tuo. Olen hiukan vierastunut sinisiä ja sinisen sävyisiä luomivärejä, ehkäpä juuri siksi kun minulla on sinertävät silmät ja ruskea korostaa niitä. Huomisen itsenäisyyspäivän vuoksi ajattelin tänään repäistä tällä luomivärillä.
Sävy on tuollainen turkoosin sininen, jossa on kimallusta. Kaunis sävy, mutta kuitenkin käyttämättä jäänyt. Voisinkin joskus muulloinkin repäistä juuri tällä luomivärillä uudestaan. Pigmenttiä tästä löytyy kyllä hyvin, kuvassa on pohjustamatta, keskellä on pohjustuksena Cliniquen voidemaista luomiväriä ja oikealla on pohjustuksena Lumenen voidemaista luomiväriä. Valitsin Cliniquen pohjustukseksi, sillä se tuo värin hohtoa/kimallusta mitä lie enemmän esille toisin kuin tuo Lumene taas tuo tummuutta väriin ja ei kimalla niin paljonkaan. Kestävyys on mielestäni lähes samaa luokkaa kuin muilla luomiväreillä, säilyy siistinä jos luomet eivät rasvoitu. En tiedä, että varisiko tätä hiukan silmän alle iltapäivällä kun mielestäni pyyhin aamulla varisseet värit pois. Kelpo luomiväri kuitenkin ja suosittelen muillekkin tätä.
Ja in action. Kiitos Dreamerille vinkistä, että kannattaa silmämeikkiä kuvatessa katsoa alaspäin ilman että silmät ovat kiinni. Kuvassa sitä ei kuitenkaan huomaa, mutta on tuo parempi kuin se silmät kiinni kokonaan. Meikissä on pelkästään vain tuota Buzzeria ja rajaus on se perus Eliten geeliliner.
Tuo vasen kulma näytti vähän liian hurjalle, älkää edes luulko että jätin sen lähtiessäni noin :D

maanantai 3. joulukuuta 2012

Arvioinnissa: Cameleo hiusväri

Tänään esittelyssä Cameleon hiusväri. Ostin tämän jokunen aika sitten ja ensimmäisen paketinkin käytin jo jokin aikaa sitten kokonaan. Sävyhän on 1.0 Black. Toinen ja viimonen paketti kyseistä väriä sitten meni.

Pakkauksesta löytyi kaikki muukin mitä muista hiusväreistä löytyy, plussana tuo tuoksuva öljy. Öljy kaadetaan hapetepulloon ja sekoitetaan värivoiteen sekä hapetteen kanssa pullossa. Käsitykseni mukaan tuo öljy tuo hiusvärille tuoksua sekä ravitsee hiuksia.
Mielestäni hiukset eivät olisi tarvinneet värjäystä, jos punainen ei olisi paistanut raitoina mustan alta. Ensimmäisellä Cameleo kerralla tuntui olevan väriä tosi niukasti ja jäikin kuivia suortuvia. Toisella kertaa levitys taisi olla tarkempi sillä väri riitti koko päähän hyvin. En ole tässä välillä kuitenkaan pahemmin hiuksia leikellyt, niin en usko sen vaikuttavan asiaan. Pitkiin ja paksuihin hiuksiin tätä kyllä uppoaa. Kuvassa näkyy häämöttävä kalju, sillä hiukseni ovat oikeasti vaaleat.
Huomatkaa myös uusi kynsilakka, josta ehkä joskus sitten
enemmänkin.
Cameleo 1.0 on enemmän mielestäni siniseen taittava musta kuin ruskeaan taittava. Olen kuullut, että siniseen taittava musta kestääkin pitempään kuin ruskeaan. Voin olla tuosta ainakin samaa mieltä, tai ainakin itse olen kokenut näin. En tiedä löydänkö tästä väristä yhtään miinuspuolta. Cameleo ainakin on paremman tuoksuinen kuin aikaisemmin kokeilemani hiusvärit ja halvempikin. Paketti maksaa normaalisti noin 3.90€, mutta tätä löytyy tarjouksistakin 3 eurolla. Hinta ei siis ole ainakaan ongelma. Väri kestää ainakin kauemman kuin L'orealin Excellence. Vaikutusaikakin on sen normaalit 30 minuuttia. Kaikenkaikkiaan voisin värjätä tällä värillä koko loppuelämäni, sillä tämähän on aivan täydellinen, ei haittaa vaikka menisikin kaksi purkkia tätä kun on niin halpaa.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Yllätyslahjonta

Esittelin teille tilaamani korut ja kävi ilmi, että olinkin tilannut liian ison korun, jolle minulla ei ole mitään käyttöä. Nyt päätin laittaa tänne tälläisen "arvonnan" siitä, ja ohjeet ovat simppelit. Teillä on 2 viikkoa aikaa kommentoida tähän postaukseen ja kommentoijien kesken arvotaan koru sekä 2 palloa. Kommentissa pitää olla sähköpostiosoite, haluttujen pallojen numero sekä omavalintainen teksti. Vielä en ole päättänyt meneekö palkinto parhaimmalla tekstille vaiko arpomalla. Vastausaikaa on sunnuntaihin 16.12 kello 20.00 asti. Jos tähän tulee vain yksi osallistuja, niin hän saa sitten nämä. Pakkaukset ovat avaamattomia.

Tappi on 1.2 mm paksu sekä halkaisija 12 mm. Materiaali on kirurgin terästä.

Palloja on kolme vaihtoehtoa. Voittaja saa valita niistä itselleen mieluisimman vaihtoehdon.

1. Keltaiset 3 mm kartiot
2. Vihreät 3 mm kartiot
3. Vihreät 3 mm pallot

perjantai 30. marraskuuta 2012

Se kutkuttava postaus

Tässä se nyt tulee. Kyseessähän on siis ensimmäinen tilaukseni Crazy Factorilta. Ja arvaatka kuinka paljon tälläinen kasa koruja maksoikaan? No sehän maksoi 21.91€ ja postikulut olivat ilmaiset! Normaalistihan postikulut ovat 5 euroa, mutta ne olivat nytten ilmaiset.
Tilasin nämä lauantaina ja korutkin oli maksettu samana päivänä. Tilaus lähti maanantaina ja tuli postilaatikkoon oli tullut jo torstaina. Joten nopiaa oli toimitus. Ja kuvassa näkyy koko kasa, lukuunottamatta korviksia.
Tilasin 4 hevosenkenkäkorua ja yhden kierrekorun rustolävistykseen. En olekaan maininnut aikaisemmin, että minulta löytyy rustolävistys :p. Kaikki tapit olivat hinnaltaan alle 0.80€.
Ja muutaman venytyskorunkin tilasin, en aio kyllä venyttää korviani yli 3 millin. Harmikseni kahden tuollaisen vihreän tilalta tuli vain yksi vihreä. Hintaa näillä oli jtn 0.70€.
Ja siskolleni korviksia. Nuo nopat maksoi 0.80€ ja muut olivat kuitenkin alle 2€.
Ja tottakai rustoon oli saatava kartioita ja piikkijuttuja. Nämäkin maksovat alle 0.50€ kipaleelta.
Ja lopuksi lisää palloja rustokoruun ja noppa tietysti :). Nämäkin oli alle 0.50€ luokkaa, paitsi tuo kivellä varustettu koru oli muistaakseni 0.70€.
Yhteensummattuna Crazy Factor on luotettava paikka ja tilaukset tulee nopeasti. Joskus kuitenkin käy niin, että tulee vääriä tuotteita tai joku tuote puuttuu, kuten minun kohdallani. Suosittelen tilaamaan sieltä! Plussaa myös helpoista sivuista, sekä myös suomenkielisistä teksteistä, lukuunottamatta maksua Visalla jossa ei ollut suomalaista ohjeistusta. Maksuvaihtoehtoja on monia, pankkisiirrossa kuitenkin saattaa kestää, joten Visalla tilattuna tulee nopeiten tilaus. Visalla tilatessasi sinulla tulee olla verkkopankkitunnukset.

torstai 29. marraskuuta 2012

Tomorrow

Huomenna on luvassa kutkuttavan jännittävä postaus, sillä en aio kertoa mitä on huomenna luvassa. Tai no en tiedä onko se kovin kutkuttava. Mutta sen verran voin kertoa, että kyseessä on tuossa muutama päivä sitten tilaamani jutut ;). Huomiseen! Ps. Ei oo taaskaan mitään postattavaa.

tiistai 27. marraskuuta 2012

He is perfect to me

Ensinnäkin kiitos kaikille, jotka vastasitte tuohon palkissa olleeseen kyselyyn. Ihan turhaahan en tuota kyselyä tehnyt, sillä ajattelin blogin 1-vuotisarvonnan takia kysellä. Jotkut ovat ehkä huomanneetkin, että blogini täyttää pian vuoden ja sen kunniaksi järjestetään arvonta. Sopivin arvontaan ilmoittautumisaika oli mielestänne 2 viikkoa, joten se tulee ajaksi. Ja olenkin myös katsellut arvonnan palkintojakin. ;)

Nyt mulla ei ole oikein mitään esiteltävää, kyllä olen ollut tylsä meikin suhteen ja en ole ostanut perjantain jälkeen ollenkaan meikkejä tai kosmetiikkaa (ihan hyvä vaan). Meikkien ja kosmetiikan saralla on pari loppuvaa; kosteusvoide, meikkivoide ja meikinpoistoaine ovat loppusuoralla päin, tosin tuota meikinpoistoainetta on jäljellä ihan liikaakin.

Ja saatte tänään vain tälläisen tyhmän mietintäpostauksen, sillä ideat ovat niin hukassa. Tosin kyllä ideoita myöhemmäksi on, mutta nytten ne ovat lopussa. Ja voisin sen verran paljastaa tuosta arvonnasta. Arvon siis kaksi pientä palkintopakettia, toinen on pääpalkinto ja toinen on lohdutuspalkinto. Ja ainut ehtohan on vain arvontaan osallistumiseksi, se että on rekisteröinyt bloggeriin, joten anonyymit eivät pääse osallistumaan. Ei siis tarvitse olla blogini lukija, sillä en halua vain arvonnan takia lukijoita.

Meikkitutorialit on harkinnassa = en ole edes aloittanut enkä tiedä koska aloitan, joten niitä saa kyllä odottaa. Mitään monimutkaistahan en osaa tehdä, mutta sellaisia simppelejä juttuja voisin laitella. Ja en ole vielä ihan sinut tuon kameran kanssa, joka tarkoittaa puolen tunnin kiroamista sekä kuvien räpsimistä, joista ehkä onnistuu pari kuvaa tai sitten mikään kuva ei onnistu. No mutta nyt pistän mietintämyssyn päähän ja mietin kovasti.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Väriä päähän

Ja olihan taas aika värjäillä siskon hiuksiakin. Värinä tällä kertaa Live Color XXL ja sävynä 50 Hot Cinnamon, joka oli tuossa kesällä tarjouksessa Robinhoodissa. Ja tuttuun tapaan hiuksiin upposi kaksi pakettia väriä.
Juuri kasvua oli kerennyt tulla jo jonkin verran. Hiukset näyttävät hiukan punaisemmilta mitä olikaan oikeasti.
Ja kamalaksi oli väri haalistunyt hiusten pituuksilta. Onneksi oli vielä värejä kotona jäljellä.
Ja tadaa! Juurikasvu on poissa ja hiuksissa on taas tumma väri. Hiusväri oli kerennyt mennä jo vähän huonoksi, mutta kun sitä hieroi käsissä niin se oli paljon tasaisempi. Ja värihän oli oranssi käsillä hierottaessa, mutta lopputulos oli noinkin tumma.
Tuli kyllä hieman tummemmat mitä paketissa olikaan, mutta se ei haittaa ollenkaan.
Olipas taas paljon tekstiä, mutta ei voi mitään. Nyt vielä yksi kysymys teille. Kun nuo siskoni hiukset ovat tuollaiset pörheän kuivat, niin mikä niihin auttaisi? Onko mitään sellaista ainetta, joka tekisi hiuksista ei niin pörheät.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Anttilan löytötori

Mä en voi vain tajuta, miten onnistuinkaan saamaan tuosta meikkivoiteesta niin hyvän kuvan. En olekaan saanut näin tarkkoja kuvia uudella Nikonilla otettua, tai ei se ihan uusi enää ole. Ja vastapainoksi yhdelle tarkalle kuvalle tuli 2 muuta epäonnistunutta.

No kuvien tarkkuus ei ole pääpointti. Vaan se, että meikkivoidekokeiluni jatkuvat taas, kun tuo Matte Mousse alkaa huutaa jo tyhjyyttään pian. Anttilasta ostin muutamia alejuttuja. Yksi niistä oli tämä Max Factorin Second Skin Foundation- meikkivoide. Sävy on 045 Warm Almond, vaaleinta sävyä ei ollut joten nappasin toisiksi vaaleamman siinä toivossa että sekoittaa sitä jonkun muun kanssa. Hintaa oli tällä 5 euroa.

Aika hassua, katoin Sokoksella ihan samaa meikkivoidetta. Siellä oli joku Max Factorin edustaja haukkana tyrkyttämässä mulle jotain, vaikka sanoin että katselen. Melkein jo kiikutin samaisen meikkivoiteen kassalle, mutta en kiikuttanut sillä se oli mielestäni kallis. 11.70€ olisi tämä maksanut Sokoksella, normaalihinta näytti olevan 19€ ja jotain senttejä. Hyvä etten ostanut tätä Sokokselta!
Max Factor Second Skin Foundation, 5€ Anttila
Ja löytötorilla oli muutamia Mavalan kynsilakkasävyjä kahdella eurolla. Siskoni himoitsi tuota 183 Pistachio sävyä keväällä sen ilmestyessä, mutta mielsi sen liian kalliiksi. Odottaminen kannatti, sillä hintakin oli tippunut alle puoleen. Heräteostoksena ostin tuon oikeanpuoleisen kiiltävän lilan 174 Purple Sensationin. Olisihan siellä ollut muuta sävyjä, mutta mun mielestä niistä oli jo vastaavat sävyt itselläni.
Mavala- kynsilakat, 183 Pistachio ja 174 Purple Sensation, 2€/kpl Anttila
Ja pienenä heräteostoksena lähti vielä Isadoran Glitter Eyeliner, sävy 31 Silver. Hintaa oli jäljellä enää 2 euroa. Ihastelin tätä jo muutama viikko aikaisemmin, mutta hintaa taisi olla vielä jäljellä yli viisi euroa joten en ostanut. Ja kuten olette varmaan jo huomanneet, jos tuotteen hinta tippuu vain muutamaan euroon niin ostan sen lähes miettimättä ollenkaan.
Isadora Glitter Eyeliner, 31 Silver, 2€ Anttila