Vaikka en kuulukaan anti-age tuotteiden käyttäjäryhmään, päätin arvioida tuotteen silti. Anti-age tuotteet ovat kuulemani mukaan vain kosteuttavampia kuin "normaalit" tuotteet. Mulle oli eksynyt muutama Max Factorin Ageless Elixir- meikkivoidenäyte, joten päätin ne ilomielin kuluttaa pois. Sävy on tietysti vaalein, eli Light Ivory 40.
Ja ennen kuvat poskestani
sekä leuastani. Kokeilun aikana olikin juuri sopivasti huono iho- päivät meneillään.
Ageless Elixir muistutti värillistä kosteusvoidetta, oli nimittäin niin tuhdin oloista tavaraa. Iholla olikin kuitenkin kosteuttavampi ja kevyt. Ihan kuin tätä meikkivoidetta olisi kulunut naamaan normaalia enemmän, sillä näytepussiin ei tuntunut juurikaan jäävän tavaraa. Ihon kyllä jätti minulle kiiltäväksi, mutta ei hätää sillä puuteri on olemassa. Tuotteessa on lisäksi juuri hyvä peittävyys, joten punaisuus häipyy sekä silmänaluset eivät hohda niin tummina.
Ageless Elixir sopii siis hyvin varttuneemmille henkilöille tai kuivastakin ihosta kärsiville henkilöille. Kyllä tämä meikkivoiteena menee vaikkei olisikaan täyttänyt 40 vuotta. Suosittelen tätä lämpimästi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti