maanantai 17. syyskuuta 2012

Ensipyyhkäisy, siis ensisipaisu

Kuvavalikoima huonoa on perjantaihin asti, kameran puutteen takia. Asiaan, tänään kokeilin ekaa kertaa mineraalimeikkipohjaa, jos ei oteta lukuun sitä L'orealin "mineraali"meikkipuuterin kokeilua meikkipohjana. Vertaan Lauressin pohjaa tuohon L'orealin Mattifying Mineraliin. Mielestäni L'orealin Mattifying Mineral pohjana on ihan toista luokkaa kuin tuo Lauress. Lauressin pohja sulautuu ihoon lähes samalla tavalla kuin nestemäinen meikkivoide, mutta ei tarvitse puuteria. Testasin tänään Lauressin Etherealist- meikkipohjaa sävyssä Soft Ivory, joka on hiukan liian tumma minun iholleni, valitettavasti.

Ensinnäkin, luulin mineraalipohjien laittamista olevan työlästä ja aikaa vievää. No olinpas väärässä, paljonkin. Varasin aikaa tähän enemmän kuin tavalliseen meikkaamiseen. Onnekseni jäi aikaa paljonkin pohjan levittämisen jälkeen. Sain skipattua aamulla puuterin, meikinpohjustusvoiteen ja aurinkopuuterin, aurinkopuuterin siksi kun tuo sävy oli liian tumma minulle. Onneksi tuo meikkipohjan tummuus ei näkynyt pahemmin, kun se sulautui niin hyvin ihoni sävyyn. Taisin saada aikaan liian paksun kerroksen levitettyä, sillä jäi jokin omituinen tunne naamalleni. Ethereal peitti mun todella punaisen nenäni tosi hyvin. En olekaan kertonut täällä, kun on niin uusi juttu. Siis nenääni on ilmestynyt kaksi tai jopa kolme kipeää ihonalaista finniä, jotka ovat tällä hetkellä ihan punaisia ja tosi kipeitä.

Kasvojen ihon rasvoittuessa meikkipohja ei oikein näytä, että se olisi edes rasvoittunut niin paljoa kuin nestemäinen meikkivoide+ puuteri yhdistelmällä. Ihohan alkaa siis kiiltelemään tämänkin kanssa, mutta pohja ei lähde valumaan tai jää käsiin. Kun hiukan yrittää poistaa rasvaisuutta otsasta ja sitä meikkipohjaa joutuu käsiin, niin kämmenet eivät ole niin liukkaat kun niitä hankaa, samoin jos meikkipohjaa tehdessä jauhetta joutuu käsille. Tuo onneksi häviää pesemällä kädet. Meikkipohja säilyy hyvänä koko päivän, muttei kiillottomana. Olen lukenut jostain, että mineraalipohjan puhdistus on todella hankalaa. No ei sekään ollut hankalaa, nimittäin suurin osa pohjasta lähti meikinpoistoliinalla vaivatta, pesin vielä kasvojen putsausaineella loput pois. Hyvältä vaikuttaa ainakin näin ensikokeilulla! Lisää näistä myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti