keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Esittelyssä: Make Up Store Cyber Shadow

Tämän tuotteen esittely on jäänyt, sillä tämä olikin eka kerta kun tätä käytin. Kyseessä on Make Up Storen Cyber Shadow- luomiväri sävyssä Buzzer. Mielestäni sävllä on aika hauska nimikin, en tiedä kyllä mitä se tarkoittaa mutta haittaako tuo. Olen hiukan vierastunut sinisiä ja sinisen sävyisiä luomivärejä, ehkäpä juuri siksi kun minulla on sinertävät silmät ja ruskea korostaa niitä. Huomisen itsenäisyyspäivän vuoksi ajattelin tänään repäistä tällä luomivärillä.
Sävy on tuollainen turkoosin sininen, jossa on kimallusta. Kaunis sävy, mutta kuitenkin käyttämättä jäänyt. Voisinkin joskus muulloinkin repäistä juuri tällä luomivärillä uudestaan. Pigmenttiä tästä löytyy kyllä hyvin, kuvassa on pohjustamatta, keskellä on pohjustuksena Cliniquen voidemaista luomiväriä ja oikealla on pohjustuksena Lumenen voidemaista luomiväriä. Valitsin Cliniquen pohjustukseksi, sillä se tuo värin hohtoa/kimallusta mitä lie enemmän esille toisin kuin tuo Lumene taas tuo tummuutta väriin ja ei kimalla niin paljonkaan. Kestävyys on mielestäni lähes samaa luokkaa kuin muilla luomiväreillä, säilyy siistinä jos luomet eivät rasvoitu. En tiedä, että varisiko tätä hiukan silmän alle iltapäivällä kun mielestäni pyyhin aamulla varisseet värit pois. Kelpo luomiväri kuitenkin ja suosittelen muillekkin tätä.
Ja in action. Kiitos Dreamerille vinkistä, että kannattaa silmämeikkiä kuvatessa katsoa alaspäin ilman että silmät ovat kiinni. Kuvassa sitä ei kuitenkaan huomaa, mutta on tuo parempi kuin se silmät kiinni kokonaan. Meikissä on pelkästään vain tuota Buzzeria ja rajaus on se perus Eliten geeliliner.
Tuo vasen kulma näytti vähän liian hurjalle, älkää edes luulko että jätin sen lähtiessäni noin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti