maanantai 9. heinäkuuta 2012

Sunnuntain kirppistelyt

Vaatekaappini kasvaa vain koko ajan. Ja kasvu jatkui eilennäkin, nimittäin tuli käytyä onneksi yhdellä kirpparilla jälleen. Mitä muutakaan tekisi kesälomalla? Minulla on ollut projektina muokata tyyliäni, joka vaatii vaatekaapin muokkaustakin. Projekti on sujunut todella hyvin, enää vaatekaapistani ei vain löydy pelkästään huppareita ja sinisiä farkkuja. Kaappiini on eksynyt tässä lyhyen ajan sisään kauluspaitoja, trikoopaitoja sekä värikkäitä farkkuja sun muita.

Kirpparilta mukaan tarttui seitsemällä eurolla muutama vaate. GinaTricotin harmaa neulepaita tarttu kahdella eurolla mukaan. Hihat eivät ole täyspituiset tässä. Olkapäiden kohalla on rypytykset.
Neulepaita GinaTricot, 1€ kirppari
Tämän allaolevan neuleen osto yllätti itsenikin. Mietin sen ostoa hetken, sillä se oli niin erilaista, mitä olen tottunut ostamaan. Pakotin itseni kuitenkin ostamaan sen, ja käyttämään sitä joskus. Hintaa oli vain 2 euroa, ja olisi ollut sääli jättää se sinne kirpparille, kun ei tuota ollut kunnon perusteella montaa kertaa käytetty.
Neuletakki GinaTricot, 2€ kirppari
Myös tämä Onlyn neulepaita oli vaatetottumuksistani poikkeavaa. Neuleessa on puolipitkät hihat. Väri on musta, vaikka näyttääkin hiukan harmaalle tuossa. Hintaa vaivaiset kaksi euroa tälläkin.
Puolipitkähihainen neuletakki Only, 2€ kirppari
Sorruin ekaa kertaa ostamaan perusfarkut. Nämä oli pakko ostaa, vaikka olivat hieman tiukahkot. Jos vain näen Onlyn, Vero Modan tai GinaTricotin perusfarkut, jotka istuvat hyvin ja ovat uudehkot sekä myös halvatkin. No eikös sitä kerran saa sortua ostamaan jotakin, mitä on itse käskenyt olla ostamatta. Hintaa näillä farkuilla oli vain 2 euroa.
Farkut Only, 2€ kirppari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti